Kun Kristian Epäilys oli lapsi, hänen äitinsä kiikutti pojan pyhäkouluun.
– Jotain jäi jo silloin kytemään sydämeeni, Kristian muistelee.
(Sana 10.1.2008)
Kristianin musiikillinen lahjakkuus näkyi jo varhain. Musiikkileikkikoulun jälkeen Kristian soitti jo 6-vuotiaana sähköurkuja. Ujoudestaan huolimatta Kristian esiintyi pian muun muassa Einari Vuorela -seuran järjestämissä juhlallisuuksissa, koulun juhlissa ja muualla.
– Olisin voinut antaa ujoudelleni periksi, mutta jostain sain aina uutta voimaa esiintymiseen.
Pienellä paikkakunnalla Kristian joutui koulukiusatuksi ja sai syviä haavoja herkkään sieluunsa. Myös ristiriidat vanhempien välillä saivat pojan vetäytymään kirjojen maailmaan
– Luin paljon yliluonnollisia asioita käsitteleviä kirjoja, parapsykologiaa ja ufokirjoja. Olivathan ne jännittäviä, mutta lisäsivät entisestään pelkojani.
Samoihin aikoihin nuorukainen alkoi kiinnostua hengellisistä asioista. Hänen kotipaikkakunnallaan Keuruulla oli järjestetty jo useana vuonna luterilaisen seurakunnan ”yhteys löytyy” -iltoja. Joukko nuoria kokoontui viikoittain rukoilemaan ja soittamaan paikalliseen seurakuntataloon. Kristian rohkaisi mielensä ja päätti ottaa osaa iltaan.
– Seurasin takapenkistä illan kulkua ja tunsin oloni kotoisan turvalliseksi. Ajattelin silloin että noissa nuorissa on jotain erilaista.
Hänet kutsuttiin pian uudestaan nuorteniltoihin, ja hän sai nuorten joukosta ”oman isoveljen ”, jolle pääsi avautumaan.
Kristianin elämä alkoi muuttua hitaasti mutta varmasti. Sielunhoidollisissa tilanteissa hän pääsi käsittelemään rikkinäisyyttään.
– Ensimmäistä kertaa elämäni aikana pystyin tuntemaan esimerkiksi tervettä vihaa ilman syyllisyyttä. Turha ujoutenikin katosi vähitellen. Eheytyminen on elämän mittainen prosessi, ei meistä tule valmista täällä ajassa, Kristian miettii.
Eheytyminen ei Kristianin mielestä ole itsetarkoitus.
– Jos on liian rikki, ei uskalla mennä elämässä eteenpäin, jos taas liian ehjä, haluaa lähteä kulkemaan omia polkujaan.
– Isän kädestä on turvallista pitää kiinni, sanoo Kristian vuosia uskoontulonsa jälkeen.
Hyvän Jumalan johdatusta Kristian saanut tuntea koko elämänsä ajan, tiedostamattaan tai siitä varmana.
– Esimerkiksi työni TV7:ssa on yksi saamistani suurista rukousvastauksista.
Teksti ja kuvat: Anu Isoaho