Usko ei perustu tunteisiin

Hämeenkyrön Kuustenlatvalla lapsuutensa elänyt Liisa Mäkinen tuli nuorena tyttönä Tampereelle koulua käymään ja jäi sille tielleen. Konttorissa vierähti 15 vuotta ennen kahden lapsen syntymää. Sen jälkeen alkoi 30 vuoden ura perhepäivähoitajana.

Työnsä ohella Liisa ehti toimia kotiseurakuntansa Harjun lähetyssihteerinä 18 vuotta. Vetäjän tehtävä oman asuinalueen Lentävänniemen lähetyspiirissä jatkuu edelleen.

Mäkinen on ollut kristinuskon piirissä koko ikänsä. Äidinäiti nukutti Liisa-vauvaa keinutuolissa ja lauloi hengellisiä lauluja, jotka jäivät lapsen alitajuntaan. Myöhemmin nuortenpiirissä laulut tuntuivat heti tutuilta, vaikka sanat olikin uudistettu.

Kansakouluaikana tyttö luki Ensio Lehtosen kirjoittamia hengellisiä kertomuksia. Kirjan lapset pitivät rukouspiiriä lumilinnassa.

– Pidin omaa rukouspiiriäni hiihtolenkeillä. En silloin enkä myöhemminkään kokenut erityisiä Jumalan läsnäolon tunteita, sillä uskoni ei perustu tunteisiin. Niihin aikoihin kylillä kulki naisia kitaran kanssa pitämässä kotiseuroja taloissa. Kävimme niissä porukalla kylän lasten kanssa, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Kesäisin pyöräilimme kokouksiin helluntailaisten teltalle. Kirkkoon oli pitkä matka, joten sinne menimme harvoin.

– Nuorena kärsin, kun en osannut sanoa tarkkaa uskoontulopäivää. Tunsin olevani huono uskovainen ja kadehdin heitä, jotka olivat kokeneet herätyksen. Oma lapsenuskoni kasvoi vähitellen omakohtaiseksi suhteeksi Jumalaan ja Jeesukseen.

Liisa Mäkinen on saanut rukousvastauksia monissa pienissä asioissa, joskus vasta viime tingassa. Kahden syöpäleikkauksen aikana oli turvallinen olo, sillä kaikki on Jumalan kädessä. Molemmat rintasyövät löytyivät tarpeeksi ajoissa.

Jumalanpalvelukset ja Raamattu ovat tärkeitä uskonelämän hoitajia.

Virret ja psalmit toimivat myös väsyneen rukouksina. Uuden testamentin kirjeet kertovat, miten evankeliumi toimii käytännössä.

– Raamatussa ihmiset kuvataan raadollisina kaikkine vikoineen. Olen aina tykännyt Saarnaajan kirjasta. Ihmisen pienuus ja Jumalan suuruus tulevat siinä hyvin esiin. Psalmin ajatus rohkaisee, että hän tietää millaista tekoa olemme ja muistaa meidät tomuksi. Jumala ei vaadi meitä olemaan loistokappaleita, joten voimme hyväksyä itsemme ja toisemme. Saamme antaa anteeksi.

– Oman vaelluksemme perusteella ja ilman armoa olisi toivotonta ajatella elämänsä tuonpuoleista jatkoa. Usko myös vapauttaa turhista vaatimuksista ja arkipäivän murheista.

Teksti ja kuva: Merja Salonen