Usko on sivarin matkakumppani

Usko on kuulunut Antin elämään pienestä pitäen. Rippikoululeirille hän lähti täynnä kysymyksiä, joihin hän odotti palavasti vastauksia: kuka Jumala on, miksi Jeesus on tullut maan päälle ja kuollut meidän puolestamme?

Kun riparilla kysyttiin, haluavatko nuoret tulla jatkossa seurakunnan toimintaan, Antti mietti hetken ratkaisuaan ja päätti sitten vastata kutsuun myönteisesti.

– Siitä kivi lähti pyörimään, tuli isoiskoulutus ja nuortenillat, ja sitä tietä olen nyt tässä sivarina palvelemassa seurakuntaa.

Antin usko joutui koetukselle muutama vuosi sitten, kun hänen isänsä menehtyi syöpään. Se synnytti kapinan, ja poika pui nyrkkiä myös taivasta kohti.

– Ajattelin, että minulta viedään se tärkein miehen esimerkki. Että näinkö minun pitää kasvaa mieheksi omin voimin? Rukoukseni oli epätoivoinen: Anna minun herätä tästä unesta. Ei näin voi käydä.

Kun tuli tieto, ettei isää voitu enää auttaa, olo hiljeni ja rukous pelkistyi siihen, että tapahtukoon sinun tahtosi. Viha laantui. Se auttoi, että Antti tunsi Jumalan olevan koko ajan mukana tapahtumissa.

Tänä päivänä Antti käy jokapäiväistä sananvaihtoa – niin kuin hän sanoo – yläkerran kanssa. Ja aina Jumala vastaa, tavalla tai toisella. Kysymykset ovat vaihtuneet: Mihin minua halutaan käyttää? Mihin käyttöön minun voimani on luotu?

– Suuntaviivoja omasta tiestäni olen jo nähnyt, esimerkiksi sen, että haluan nuorisotyönohjaajaksi. Ja musiikki. Ne ovat tapoja, joilla Jumala haluaa käyttää minua tässä maailmassa.

Antti paljastaa, että hänen käsistään on syntynyt suuret määrät laulujen sanoituksia ja sävellyksiä. Laulut kertovat nuoren miehen matkasta elämän polulla ja siitä, miten usko on kulkenut mukana matkakumppanina.

Teksti ja kuva Eeva Vainio