Vaikeat ajat ovat vahvistaneet uskoani

Valmistuttuaan Tokion suomalaisesta seminaarista äitini meni palvelemaan Naganon alueella sijaitsevaa Shimosuwan seurakuntaa. Naimisiin mentyään äitini muutti Mantsuriaan, joka oli siihen aikaan Kiinan aluetta. Kun perheemme lähti pakomatkalle lähellä Venäjän rajaa sijaitsevasta Mantsuriasta, sattui muutamia uskomattomia tapauksia. Esimerkiksi venäläisen sotilaan ampuma luoti sananmukaisesti raapaisi äitini kaulaa. Kerran kun meillä ei ollut yhtään ruokaa, eräs aikaisemmin isäni palveluksessa ollut kiinalainen mies vaaransi henkensä ja toi meille salaa ruokaa. Vieläkin hämmästyttävämpää oli, että äitini löysi sattumalta kiinalaisen seurakunnan, jonka jäsenten kanssa hän saattoi rukoilla ja saada heiltä lohdutusta ja rohkaisua.

Äitini kertoi, että seurakuntalaiset antoivat päältään lämpimiä vaatteita ja jopa kenkiä hänelle. Tällä tavalla pääsimme tarkan venäläisen sotilasvalvonnan alta palaamaan Japaniin lukemattomien hyvien ihmisten auttamina. Meille se oli yhtä ihmettä!

Äitini eli uskossa Jumalaan ja hänellä oli tapana sanoa minulle, että jos ihmiset sydämestään uskovat ja luottavat Jumalaan, hän kyllä suojelee heitä myös kärsimysten ja vaikeuksien, surun ja vaaran aikoina. Tuollaisina vaikeina aikoina uskoni Jumalaan on vahvistunut.

Toisen maailmansodan jälkeen äitini palasi työhönsä Shimosuwan seurakuntaan. Hän auttoi pastori Tammiota, joka myös oli palannut Japaniin. Pastori Tammio kutsui ja kokosi joka puolelle Japania hajaantuneita seurakuntalaisia ja sunnuntaijumalanpalvelukset voitiin jälleen aloittaa.

Olin vielä alakoululainen tuohon aikaan, mutta olin avuksi urkujen soitossa. Ajatella, että minä, jolla ei ollut mitään musiikkikoulutusta, saatoin auttaa sellaisessa tehtävässä! Se oli ihme sinänsä. Uskon, että Jumala antoi minulle sekä kyvyn että voiman palvella lähetystyötä sillä tavoin.

Monet tuon ajan seurakuntalaiset ovat jo nukkuneet pois, mutta muutamat käyvät vieläkin jumalanpalveluksissa. On sellaisiakin, joiden vanhemmat jo olivat uskovia. He levittävät nyt toisen tai kolmannen polven kristittyinä uskon sanaa.

Jumala on siunannut minua kahdella tavalla. Sain nähdä äitini elävän uskon toisen maailmansodan kärsimyksissä ja sain kuulla pastori Tammion innokkaasti julistamaa evankeliumia. Ne ovat johdattaneet minua uskon tiellä.

Olen vakuuttunut siitä, että Jumala ei ole sidottu aikaan ja paikkaan, vaan elää ikuisesti ja on meidän kanssamme tänään.