Vaimo, äiti ja Jeesuksen todistaja

 Haluan kiittää myös sitä perhettä, joka tarjosi kotinsa ja aikansa pyhäkoulun pitämiseen. Jumalan lapseksi kasvaminen on matka, joka jatkuu koko elämän ajan. Totesin sen evankelistakurssilla Vivamossa viime toukokuussa.

Olen vaimo ja kahden pienen pojan äiti. Ennen avioliittoon astumista aloin kysellä, kykenenkö koskaan ottamaan vastuuta perhe-elämästä. Epäilys ja ahdistus ajoivat minut ammattiauttajan luokse. Kävin keskusteluja menneisyydestäni ja etsin vastauksia kipuihini. Muutaman hypnoosikerran jälkeen tajusin, että saan kulkea lopun ikäni tutkimassa itseäni. En koskaan selviäisi siitä.

Tein valinnan. Jätin tutkimisen ja päätin astua avioon. Olin löytänyt rukousvastauksena miehen, ja suunnittelimme yhteistä taivalta. Saimme esikoisen, ja olin onnellinen äitiydestä. Lapsi oli kuin päivänpaiste ja kaikki sujui hienosti. Pian toinen lapsi ilmoitti tulostaan ja maailmani romahti. Ensimmäiset lapsuuden kivut hyppäsivät silmilleni. Minun ja veljeni ikäeroa oli vain vuosi ja kuukausi. Näin tulisi olemaan omilla lapsillanikin.

Työnsin odotuksen taka-alalle. Lapsen ensimmäiset kolme kuukautta menivät kuin usvassa. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että minun täytyisi osata rakastaa lastani. Löysin toisen ison möykyn elämästäni. Väsymyksen keskellä viha alkoi saada otetta minusta, joka äitinä pyrin täydellisyyteen. Lapsen itku ja asioiden epäjärjestys ahdistivat. Lehdet kirjoittivat lasten pahoin-pitelystä ja minä itkin epäonnistumistani kotona!

Ystävän välityksellä sain potkua hakeutua terapeutin vastaanotolle. Käsittelimme asioita ja ennen kaikkea sain jakaa murheeni jonkun kanssa. Vähitellen synkästä äidistä alkoi avautua se äiti, jollaiseksi Jumala on minut luonut heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Teen edelleenkin työtä vanhempana kasvamisessa. Syytteleminen ja ongelmien lakaiseminen maton alle ei auta ketään. Lähdin liikkeelle, jotta lapseni saisivat onnellisen lapsuuden. Aikuisena voin odottaa itseltäni muutosta opittuihin malleihin. Kaiken työn keskellä saan Jumalan rakkaudessa hoitaa myös elämän varrella tulleita kipujani. Lapsilleni olen äiti ja he tarvitsevat minua joka päivä.

Kaiken arkisen elämän keskellä ajattelen ristin puuta. Radio Deistä kuuluu: …vain yksin Jeesus… Mikä on minun paikkani Jeesuksen todistajana? Haluan kertoa rakkauden ilosanomaa. Toivottomuuden keskellä on toivoa niin kauan kun ihmiset rakastavat toisiaan.

Marjo Autio