Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Ymmärsin, että kyseessä oli itse Jumalan kutsu


Heikki Palojärvi, Ähtäri
UPM-Kymmenen metsätalousesimies Heikki Palojärvi kokee vähän yli nelikymppisenä tulleensa pohdinnan paikalla: mitähän uutta elämällä olisi annettavanaan? (sana 9.2.2006)


UPM-Kymmenen metsätalousesimies Heikki Palojärvi kokee vähän yli nelikymppisenä tulleensa pohdinnan paikalla: mitähän uutta elämällä olisi annettavanaan?

 

Ulkonaisesti on saavutettu paljon hyvää: on uusi omakotitalo, perheen kolme lasta käy jo koulua, ja musiikin maailma on alkanut avautua Heikille rentouttavana harrastuksena.

 

– Isä soittaa kitaraa joka ilta, ekaluokkalainen Mikael kertoo.

 

Seinäjoella syntynyt Heikki Palojärvi tuli 1980-luvulla metsäiseen Ähtäriin jäädäkseen. Opiskelupaikkana oli yli satavuotias Tuomarniemen metsäoppilaitosmiljöö, joka nykyisin on Seinäjoen ammattikorkeakoulun yksikkö.

 

Sitä ennen Palojärvi oli viettänyt merkityksellisen vuoden Oulun yliopiston kemian laitoksella, heti armeijan jälkeen.

 

– Ennen armeijaa olimme kiertäneet serkkupojan kanssa eri tilaisuuksissa körttiseuroista helluntailaisten teetupailtoihin. Teetupaillassa sananjulistaja kysyi suoraan, haluaisimmeko nyt heti ottaa Jeesuksen vastaan Vapahtajanamme. Asia jäi vaivaamaan. Varsinkin armeijan loppuvaiheissa aloin ymmärtää, että kyseessä on itse Jumalan kutsu, johon tulisi jotenkin vastata.

 

– Oulussa osallistuin Opiskelija- ja koululaislähetyksen syystapahtumaan, jossa sain vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen Jeesuksessa omalle kohdalleni.

 

– Jumalan koulussa olen oppinut ainakin sen, kuinka tärkeä on uskoa itsensä kaikissa tilanteissa Jumalan haltuun. Hän on salattu ja kaikkivaltias mutta myös taivaallinen Isä juuri minulle, Heikki Palojärvi sanoo.

 

Hän pitää vaimonsa Katin kanssa Ähtärissä pyhäkoulua ja on yli viidentoista vuoden ajan järjestänyt paikkakunnalla hengellisiä tilaisuuksia.

 

– Osallistujia ei tosin aina ole kovin paljon. Miksiköhän monet uskovaiset ovat tänä aikana niin passiivisia? Heikki pohtii.

 

Helsingin NMKY:n avioliittoleireistä muodostunut Heikille ja Katille jokakesäinen loman kohokohta ja ystävien tapaamispaikka.

 

– Perhe- ja avioliittotyölle on paljon tarvetta myös seurakuntaväen keskuudessa, Heikki Palojärvi toteaa.

 

Jouko Siirilä



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin