Ainoalaatuinen suhde

Mediamyrskyjä voi nykyisin tarkastella hyvin. Viestimillä on verkkoversionsa. Niissä keskustelee niin sanottu kansa.

Minua sattui mietityttämään, miksi juuri tämä yksi parisuhdemuoto kaikkien ei-aviollisten parisuhteiden joukossa on niin poikkeuksellinen, että se vaatii erityisen rekisteröinnin ja siunauksen. Huomasin, että kansan syvät rivit ihmettelivät keskustelupalstoilla samaa.

Yksi kysyi, miksi ei siunata myös avoliittoja ja salarakkaita.

Toinen ennusti, että niin sanotut. polyamoriset eli useamman aikuisen liitot siunataan kirkossa jo 5–10 vuoden kuluttua.

Kolmas kirjoitti: ”Koska näemme ensimmäiset siunaamiset tai vihkimiset äidin ja aikuisen pojan välillä? Tai isän ja aikuisen tyttären? Tai isoisän ja aikuisen tyttärenpojan välillä? Olettaen tietysti että kyse on rakkaudesta, vapaaehtoisuudesta ja aikuisista?”

Näissä kommenteissa on osin ironiaa ja ne voivat tuntua loukkaavilta. Ne nostavat kuitenkin esiin todella merkittävän kysymyksen. Voiko yhteisö määrätä rakkausliittojen luonteesta, vai pitääkö kaikkien voida muodostaa niitä omilla ehdoillaan?

Yhteisöhän määrää nyt joka tapauksessa. Aviomiehen ja hänen rakastajattarensa suhteelle ei olla järjestämässä rekisteröintiä ja siunausta, vaikka se voi olla hyvin rakastava ja toisinaan elinikäinenkin. Aikuisen ja lapsen parisuhdetta ei hyväksytä, vaikka NAMBLA (North American Man/Boy Love Association; Pohjois-Amerikan mies/poika-rakkauden liitto) tekee parhaansa tehdäkseen siitä myönteisen ja hienon kulttuuri-ilmiön.

Jos kun me nyt kerran rakastamme toisiamme hyväksytään perusteeksi, kirkko joutuu umpikujaan, josta se ei pääse peräytymään. Se voi joutua siunaamaan mitä tai ketä tahansa.

Jos kirkko taas väittää, että samaa sukupuolta olevien parisuhde on erityinen eikä rinnastu muihin suhteisiin, se itse rinnastaa suhteen avioliittoon.

Juuri sitä se on yrittänyt välttää, vaikka myrskyn herättäneen lesboparin toinen osapuoli kutsuikin haastattelussa siunausta naimisiinmenoksi ja kertoi rovastin puhuneen kauniisti siitä, miten he nyt liittyvät yhteen Jumalan kasvojen edessä. Ja olihan siinä sormuksetkin vaihdettu.

Nyt olisi aika kirkon myöntää, että samaa sukupuolta olevien häitähän nämä tosi asiassa ovat eikä mitään sielunhoitoa. Kun tämä myönnetään, voidaan sitten ryhtyä päättämään, kuuluvatko semmoiset seremoniat tähän kirkkoon vai ei.

Leena Huima