Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Perjantai 24. toukokuuta. Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik

Joulukirja muistaa


Joulukirjan avulla pysyn ajan tasalla ja voin ottaa rennommin. Muistia ei tarvitse pinnistää eikä menettää hermojaan.

(Sana 21.12.2006)

 

Vuonna 2000 aloin pitää joulukirjaa, johon olen vuosittain kirjannut ylös kaikenlaista merkittävää. Sivuilla on enkelitarroja, ajatelmia ja rukouksia. Ajattelin sen saattavan kiinnostaa vuosien päästä jotain suvun jäsentä.

 

Alkulehdille olen kirjoittanut: ”Ajatuksia, kokemuksia, tunnelmia, unelmia, ideoita seuraavaa joulua varten, että jaksaisin paremmin, ottaisin asiat leppoisammin ja että muistaisin olennaiset.”

 

Erityinen osasto on arjen aikataululla muistuttamaan ajoissa siivouksesta, saunan pesusta, keittiön verhojen vaihdosta, pöytäliinoista, ulkovaloista estäen näin joutumasta jouluruuhkaan.

 

Suureksi avuksi joulukirjani on ollut ruokatarpeiden määrien muistamisessa. Ellen tee muistiinpanoja, ostan yleensä liikaa – varmuuden vuoksi. Kaikenkarvaiset myyjäisistä hankitut erikoisuudet jäävät purkkeihin, lanttulaatikkoakaan ei jaksa syödä päiväkausia. Tämä perhe on melko konservatiivinen jouluun nähden ja siihen on suostuttava. Omaa itseä varten voi aina hankkia jotain uutta ja erityistä.

 

Joulukirjan avulla pysyn ajan tasalla ja voin ottaa rennommin. Muistia ei tarvitse pinnistää eikä menettää hermojaan. Avatessani kirjan astun sisälle joulun valmisteluun ja voin edetä askel askeleelta turvallisesti. Voin lisätä tiettyä silliä, jos kirja kertoo sen loppuneen viime vuonna kesken. Tai vähentää vehnäjauhoja perunalaatikosta huomautusten perusteella. Kinkunpaisto on kuitenkin joka vuosi dramaattista. Kinkkusivu onkin jo tummunut monista merkinnöistä, joita paistajamies on kirjannut yön tunteina.

 

Muistiinpanot antavat myös aihetta nauruun. Mitä sattuikaan muutama vuosi sitten juuri tähän aikaan. Missä intouduttiin johonkin uuteen lajiin, josta kukaan ei pitänyt. Mitä kommelluksia sattui, mitä riemun aiheita koettiin.

 

Joulukirjani sivuilla on paljon rukouksia. Joka vuosi joku asia on erityisesti pinnalla kaiken touhun keskellä. Syksyn aikana on voinut sattua paljon yllättävää; surua, väsymistä, pettymyksiä, sairautta. Kaikki eletty ja koettu tulevat mukaan jouluun halusimme tai emme. Painot voivat olla toisinaan erityisen raskaat yksityisesti tai kansallisesti, jopa maailmanlaajuisesti. Minun ja meidän joulumme ei ole irrallinen tapahtuma, vaan osa suurta kokonaisuutta.

 

Tässä joulun ilosanoma tavoittaa maan piirin ihmiset kaikkialla samalta tasolta. Me kaikki tarvitsemme koko ajan pelastuksen sanomaa, viestiä armosta ja sovituksesta. Luotu kaipaa Luojan yhteyteen. Ilman tätä yhteyttä luotu vain ajelehtii eikä mikään voi häntä tyydyttää. Ihmisen ei tarvitse kurottautua, vaan Jumala tulee ihmisen luo.

 

Siinä se ihme on. Joululahjamme.

 

Maija Nyman

 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin