Katseessa kaikki

Pieni vauva peilaa itseään vanhemman katseesta. Myös vanhemmat ja isovanhemmat saattavat nähdä pikkuisen silmissä koko universumin. Kun Elmoksi ristitty ensimmäinen lapsenlapseni katsoi minua silmät ymmyrkäisinä, on kuin olisin kohdannut maailman kaikki kysymykset yhdessä katseessa. Kun hän hymyili minulle ensi kerran, koin oloni suorastaan autuaaksi.

Enkä minä ole ainoa. Tiedän muitakin, jotka sulavat ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa ja saattavat laillani jopa tirauttaa muutaman onnen kyyneleen pienokaisen nähdessään. Uudella pienellä ihmisellä tuntuu olevan voima herättää isovanhempiensa uinuvat suojelemisen, hoivaamisen ja rakastamisen kyvyt ja tarpeet. Joku onkin väittänyt, että vasta isovanhemmat kykenevät rakastamaan varauksetta, ehkä jopa enemmän kuin omia lapsiaan.

Väitteessä lienee perää siinä mielessä, että rakkaus on opittu taito ja mitä enemmän on elänyt, sitä enemmän on ehkä oppinut. Tietenkin on myös helpompi pitäytyä positiivissa tuntemuksissa, kun lapsi ei valvota öisin, eikä vaadi koko aikaa ja kaikkia voimavaroja.

Mutta lapsen katse voi herättää muutakin kuin ilon ja yhteyden tuntemuksia. Se voi laukaista ahdistusta ja hätää, varsinkin jos omat tarpeet on vielä tunnistamatta ja kyky yhteyteen saavuttamatta. Jos näin on, esimerkiksi lapsen itku voi viiltää syvältä ja siihen voi sekoittua kaikki se, mikä omassa elämässä jäi itkemättä. Tai lapsen itkuun samaistuva saattaa muuttua avuttomaksi, itsekin pieneksi. Sellaiseksi, jonka omaan itkuun ei koskaan vastattu. Näin pieni ja iso ihminen kohtaavat ikään kuin samalla tasolla, molemmat tarvitsevina lapsina. Isovanhempi palaa tällä tavalla oman elämänsä alkuun ja joutuu vielä kerran työstämään tunteitaan.

Pieni lapsi muistuttaa myös rajoista. Isovanhemman on ehkä joskus vaikea muistaa, miten herkkiä nuoret, ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat ovat. Epävarmuudessaan he eivät aina siedä neuvomista, vaan kokevat sellaisen epäluottamuslauseena omia kykyjään kohtaan. Tämä on siedettävä silloinkin, kun kokee nuorten vanhempien toimivan mielestään väärin.

Pientä Elmoa katsoessani en voi kuin rukoilla mielessäni: ”Herra, anna minulle viisautta tukea vanhempia sellaisella tavalla kuin he haluavat. Anna kykyä rakastaa tätä pientä ihmistä niin, että autan häntä kasvamaan sellaiseksi, joksi Sinä olet hänet tarkoittanut. Ja, Herra, anna minun muistaa, että lapsi on lahja. Häntä ei voi koskaan kukaan omistaa.”

Salme Blomster

Kirjoittaja on espoolainen terapeutti ja kirjailija.

vdoph.eorpvwhu$qeo.il