Korjausmies

Toinen tämän työn keskeisistä erikoisuuksista on se, että joutuu kulkemaan niin sanotusti toisen vyöttämänä. Käytännössä tällä seikalla on moniakin merkityksiä, mutta yksi näistä on se, että kovin harvoin pääsee sinne minne itse haluaisi. Siksi jokainen lähtö on oma sotansa. Liha ja Henki ottavat mittaa toisistaan ja tältä tatamilta evankelistan on poistuttava aina hävinneenä osapuolena. Muutoin on mahdotonta lähteä toteuttamaan Voittajan tahtoa.

Olen asunut suurimman osan elämästäni itäisessä Suomessa. Täällä asuva ei voi olla törmäämättä käsitteeseen Saaren Orpokotijuhlat. Vasta uskoontulon kautta kuitenkin aloin kiinnostua asiasta enemmän ja siitä asti olen myös halunnut noille juhlille.

Kaksikymmentä vuotta kestänyt tahtomiseni palkittiin sitten tämän vuoden elokuussa, kun vihdoin pääsin sinne. Mutta en juhlavieraana, vaan käyttöastiana. Jännite edessä olevasta raamattutunnin pitämisestä repi sisintäni ja juhlatunnelman sijasta olin hajoamaisillani.

Korjausmies oli kuitenkin paikalla.

Ensimmäisenä iltana, ehtoollisenvieton jälkeen, ajauduin turkulaisten juhlavieraiden mukana läheiselle tielle, jossa heitä odotti kaksi bussia valmiina kuljettamaan heidät yöpymispaikkaan. Tai busseista vain toinen oli valmiina, ja lähtikin kohti majapaikkaa, toinen taas ei lähtenyt edes käyntiin.

Hetken me seisoimme siinä avatun konehuoneen äärellä neuvottomina, kunnes kuulin sanovani kuuluvalla äänellä: ”Aina pitää tehdä se mitä osataan. Nyt käydään polvirukoukseen! ”

Kymmenkunta miestä polvistui bussin taakse. Rukoiltiin. Amenen kohdalla bussi jyrähti käyntiin. Katselimme toisiamme hämmästyksen vallassa. Joku huusi: ”Hallelujaa!” Turkulaiset pakkautuivat iloiten bussiinsa ja lähtivät.

Minulle taas tuo bussin käynnistyminen oli suora ” Täällä ollaan” -ilmoitus Jeesukselta. Se vei pelon ja jännityksen. Korjausmiehiä, tämä Herramme.

Pekka Maaranen