Jumalanviljaa

Sodan jälkeen suhde ruokaan muuttui hitaasti vapaammaksi. Sokeria ja kahvia, niitä viimeisiä kortillaolleita, sai pian niin paljon kuin ostaa tahtoi ja kantaa jaksoi. Leipomot olivat täynnä ranskiksia, munkkeja ja viinereitä. Kahvia oli valittavaksi asti. Jumalanvilja muuttui kahvipullaksi ja sitä rataa viihdykkeeksi, nautinnoksi, ajanvietteeksi.

Joskus maailmassa pidettiin toisinaan pahana sitäkin, että jumalanviljasta poltettiin viinaa.

Nykyisin Tukholman bussit kulkevat etanolilla, jonka muita nimiä ovat alkoholi ja pirtu. Niitä kutsutaan nimellä miljöbussar eli ympäristöystävällisiksi busseiksi. Niistä ollaan aika ylpeitä ja niitä esitellään mielellään maailmalle.

Ruotsissa voi myös tankata henkilöautoon etanolia. Sitä valmistetaan kotimaisesta viljasta ja tuotanto lisääntyy kaiken aikaa. Silti kysyntä on niin suuri, että enin osa polttoaineesta on brasilialaista sokeriruokoetanolia (sitä, mitä vähemmän puhdistettuna juodaan ja kutsutaan rommiksi). Yhdysvalloissa vastaavaa etanolia tehdään maissista.

Suomessahan taas viinabussit eivät ole oikein huudossa. Niillä sanotaan olevan terveyshaittoja, ja tarvittavan raaka-aineen viljely voi viedä enemmän energiaa kuin se tuottaa. Suomen ratkaisu on biodiesel, jota taas saadaan muun muassa rypsistä ja rapsista, mutta ennen kaikkea palmuöljystä, jota voidaan tehoviljellä tropiikissa.

Yhtä kaikki, ajetaan autoa sitten etanolilla tai biodieselillä, ympäristöomantunnon lunastamiseen tarvitaan ravintokasveja ja peltopinta-aloja, sademetsien raivaamista ja tehoviljelyä. Varoittavia ääniä onkin jo kuulunut. Kun peltopinta-alasta kilpailevat rikkaiden maiden autonomistajat ja köyhien maiden nälkäiset, on helppo laskea, kumpi voittaa.

Monet kysyvät tosissaan, voittaako tässä sittenkään lopulta ilmasto, jota tietenkin ainakin sanotaan näin varjeltavan siltä kuuluisalta lämpenemiseltä.

Yksi asia on kuitenkin varma.

Ihminen pyrkii hankkimaan itselleen hyvän omantunnon tekemällä oikein. Mieluimmin enemmän oikein kuin muut. Huolellisen jätteidenlajittelun tai uskollisen biotankkauksen avulla saa paljon pehmuketta omalletunnolleen.

Niin vastemielistä kuin se meille onkin, olemme oikeinekin tankkauksinemme edelleen Jumalan edessä tilillä synnistä, joka näkyy sydämen tilana: epäuskosta, kovasydämisyydestä, ahneudesta, valehtelusta itselle, toisille ja Jumalalle.

Jumalan viha syntiä kohtaan ei laannu yhtään, vaikka kaikki suomalaiset käyttäisivät biodieseliä. Eikä sittenkään, vaikka kaikki jättäisivät sitä käyttämättä. Se laantuu edelleenkin vain sovittamalla. Ja sovittajaksi kelpaa edelleen vain se sama Jeesus, joka kuoli ristillä kaikkien puolesta.

Leena Huima