Naisena tässä ajassa

Kaikki sai alkunsa siitä, kun olin kaupungilla shoppailemassa tyttären kanssa. Tavoitteena oli löytää kesävaatteita, vähän koruja ja meikkejä. Meillä nimittäin asuu kaksi naista ja kylpyhuoneen kaapit ovat sen mukaan mitoitettuja!

Istuimme kahvilassa jalkojamme lepuuttamassa ja nautimme kahvista ja korvapuusteista. Samaiseen kahvilaan tuli reilusti teini-iän sivuuttanut, lähempänä 70 vuotta oleva nainen. Hänen lookinsa oli prinsessamainen hörhelöineen ja rimpsuineen. Hän tapasi ystävättärensä. ”Hejsan hejsan” kaikui kahvilassa ja halauksia ja suukkoja sinkoili ympäri huonetta. Sitten ihasteltiin uusinta puseroa sekä uutta meikkipussia, joka oli niin tavattoman ii-haa-na. Lopulta tyttäreni tokaisi lakonisesti: ”joidenkin sisäinen tyttö ei sitten kuole koskaan”! Siinä meinasi mennä kahvit kurkkuun.

Tästä siis alkoi tyttöyden, naiseuden ja ihmisyyden pohtimisen virta. Silloin tällöin olen tilanteissa, joissa on paljon naisenergiaa. On erilaisia yhdistyksiä, ryhmiä, organisaatioita, jotka taistelevat ja kannustavat naisosaamiseen. Periaate on hyvä. Lapsesta lähtien minua on kannustettu olemaan ylpeä sukupuolestani ja siitä, että olen osaava yksilö. Onhan suvussani pitkä vahvojen naisten ketju. Ida-Maria oli rohkea karjalaisnainen, joka kasvatti kylän lapset ja miehet. Hänen tyttärensä Lyydia puolestaan taisteli sodat ja evakkoretket. Maj-Lis, Lyydian tytär kohtasi oman aikansa odotukset ja vaatimukset. Maj-Liksen tyttärenä minulla on oma paikkani tässä ajassa ja sen haasteissa. Oma tyttäreni Ida taas luo omaa naiseuttaan aivan uudessa ajassa ja paikassa. Kyllähän naiset osaavat!

Tämä sukupolvien ketju mukanani otan osaa erilaisiin tilanteisiin, joissa naiset osaavat. Kirjoitan tämän silläkin uhalla, että metsään menee ja takkiin tulee. Mikään ei kuitenkaan ole niin allergisoivaa (ja tähän eivät pillerit pure) kuin naisten tyttömäinen osaaminen ja sisäpiirin kehu. Sitä ollaan muka niin hyvää pataa ja ah niin ihania, mutta tosi tilanteen tullen juostaan karkuun tai syödään maata jalkojen alta. Ei tässä maailmassa helminauhalla kovin pitkälle heiluta. Muutakin osaamista tarvitaan. Olen sydänjuuriani myöten sitä mieltä, että naiset osaavat ja tekevät mennen tullen miestenkin työt. Mutta ikimaailmassa minua ei saa istumaan sifonkiliina kaulassa yhteenkään kabinettiin tyttöilemään.

Mia-Lisa Ahlbin

pld-olvd.dkoelq$iudovqlqjvduphq.vh

Kirjoittaja toimii Pelastusarmeijan Temppelin osaston johtajana Tukholmassa.