Oikealla tiellä

Viime vuonna juhlille lähtö oli kuitenkin erilaista. Mieleni oli epävarma, ja ajatukseni täytti suuri kysymys: ollaanko sittenkään oikealla tiellä. Juuri ennen vuoden 2008 juhlia tapasin lestadiolaisen, joka oli entuudestaan miehelleni tuttu. Koska tapasimme ensi kerran, esittäydyimme tietysti kohteliaasti ja jäimme juttelemaan. Ennen pitkää keskustelu kääntyi myös uskonasioihin. Kun juttukumppanilleni selvisi, että olen ”vain tavallinen sleyläinen”, hänen käytöksensä muuttui: ulkoisesta olemuksesta katosi ystävällisyys ja viimeisiksi sanoikseen ennen teidemme erkanemista hän totesi olevansa hyvin pettynyt valintaani.

Sanat jäivät vaivaamaan mieltäni. Evankeliumijuhlat tulivat ja menivät, mutta suuren tapahtumankin aikana pohdin, voimmeko sittenkin olla väärässä, onko olemassa joku parempi tapa uskoa.

Lopulta oli yhteydessä kahteen lestadiolaispappiin. Halusin selvittää, ajattelevatko lestadiolaiset todella niin, että vain he pääsevät taivaaseen, sillä yleinen käsitys on kai sellainen. Molempien pappien näkemys oli, ettei Rauhanyhdistyksen jäsenyys sinällään pelasta ketään. ”Tunnen monia ei-lestadiolaisia ihmisiä, joiden kohdalla minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö he pääsisi Taivaaseen”, totesi ensimmäinen kirkonpaimen. Myös toinen pastori oli samoilla linjoilla ja perusteli näkemystään sillä, että kristinusko on ollut olemassa huomattavasti pitempään kuin pelkkä lestadiolainen herätysliike.

On selvää, että meidän jokaisen kohdalla asioiden todellinen laita selviää vasta viimeisellä tuomiolla eikä se ole riippuvainen kenenkään yksittäisen ihmisen mielipiteistä. Silti lestadiolaispappien kanssa käymäni keskustelut sekä rauhoittivat että herättivät paljon ajatuksia. Ehkä eri herätysliikkeiden välinen juopa ei olekaan niin syvä kuin yleisesti halutaan uskoa tai uskotella. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon meidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! (Ef. 4–5)

Nautitaan siis tämänkin vuoden kaikista hengellisistä kesäjuhlista hyvillä mielin. Sitä valoa, rauhaa ja sielunhoitoa, jota tapahtumat tarjoavat (riippumatta järjestelyorganisaatiosta), tarvitaan vielä, kun illat pimenevät syksyyn.

ELIISA PIHLAJA-VIHELÄ