Onnen jos löytäisin

Äidin kanssa tuli laulettua värssy jos toinenkin, toisinaan kahdestaan, mutta usein pikkusiskokin oli mukana. Tosin pikkusisko lakkoili silloin tällöin ja kerran kesken jumalanpalveluksen hän löytyi vessasta lukkojen takaa, kun ei kerran laulattanut.

Laulu jatkui: ”Onnen löytää voisit jos vain oivallat, että pienet seikat ilon loihtivat. Surun säikeet muuttuu laululangoiksi jos oivallat vain sen.” Ja onnea on etsitty vuosisatojen ajan kaikkialla.

Minun aamuni alkavat oikeastaan aika ihanasti, arkiaamut siis. Kello soi ja muutaman kerran jälkeen kömmin sängystä ylös. Käyn laittamassa kahvin tippumaan ja haen lehden. Meidän aamulehti, Svenska Dagbladet, tuodaan herttaiseen koriin oven ulkopuolelle. Syynä yksinkertaisesti se, ettei yöunet häiriintyisi. Kilttiä.

Aamupalaa syödessä tytär katselee lastenohjelmaa. Seitsemältä tulee ”postis Per” (postimies Pate), jonka tunnusmusiikki on hurmaava. Harvassa lastenohjelmassa on hyvää musiikkia, mutta tässä sitä on.

Pate on onnellinen mies. Laulussa kerrotaan ”kun on aamuvuoro ja laulaa lintukuoro silloin Pate onnellinen on”.

Tämän ohjelman mies on ymmärtänyt, että onni syntyy pienestä. Paten onneen ei tarvittu extreme-kokemuksia, lottovoittoja tai mitään muutakaan erityistä. Hän oli ymmärtänyt, että onnen voi kokea kesken arkisen aherruksen. Tai kenties juuri silloin todellinen onni odottaakin meitä. Aamuvuoro, paljon postia jaettavana ja lintukuoro laulaa – mitä muuta onneen tarvitaan!

Onneksi kilpailevassa ja vertailevassa yhteiskunnassa on tilaa edes 10 minuutin ajan tällaiselle ohjelmalle. Sama laulu toistuu joka arkiaamu. Ehkä se painuu sinne syvälle mieleen ja tarpeen tullen nostaa päätään. Minulle se ainakin on ollut hyvä ja tarpeellinen muistutus.

En tiedä mistä se johtuu, mutta usein huomaan eksyväni ajattelemaan toisin. Kunhan tästä päivästä, viikosta selvitään niin sitten. Tai kunhan saan tai jospa olisi näin. Olen ikään kuin jatkuvasti jonkin hyvän kynnyksellä tai odotushuoneessa.

Kurotellessani onnea en tajua, että onni on seuranani jatkuvasti jos vain uskallan elää tässä hetkessä.

Minun tunnusmusiikkini voisi mennä näin, tai toivoisin sen menevän näin: ”Kun on kiire kauppaan ja Ida suukon nakkaa, silloin Mia onnellinen on!”

Mia-Lisa Alhbin

pld-olvd.dokelq$iudovqlqjvduphq.vh

Kirjoittaja toimii Pelastusarmeijan Temppelin osaston johtajana Tukholmassa.