Päät päin seinää

Olimme arjen piristykseksi vaimoni kanssa vaihtamassa huonekalujen paikkaa. Ehdotin, josko kääntäisimme sänkymme ympäri, siis toisin päin siten, että nukkujien jalat sojottaisivat kohti seinää. – Ei käy, ainahan ihmiset nukkuvat päät päin seinää, vaimoni sanoi.

 

Pyhällä paikalla keittiön pöydän ääressä jokaiselle seitsemälle on muodostunut oma paikka istua. Selvähän se. Telkkariakin katsellaan jostain kumman syystä vakipaikoilla.

 

Kun eräänkin kerran kehotin esikoistani siivoamaan kaatopaikaksi muuttuneen huoneensa, hän kirjoitti lappuun tekstin ja teippasi sen huoneensa oveen: ”Siisti huone viestii sairaasta mielestä”.

 

Elän arkista elämääni omassa pienessä piirissäni. Nukun pää päin seinää, syön paikassani ja katson telkkaria omalla tuolillani. Siivoan nurkkiani, joiden rajoja vartioin. Miksi?

 

Minä olen turvaton!

 

Oli oivallus ymmärtää, että tekoni ja valintani suojelevat minua turvattomuudelta. Maailma aukeaa uudeksi, kun katson lajitovereideni valintoja samojen lasien läpi.

 

Turvattomuus on kaikkialla. Kellumme avaruudessa ja etsimme juuriamme. Mikä laittoi tämän kaiken liikkeelle ja miksi ihminen saattaa vetäytyä ennen kuolemaansa sikiöasentoon? Kuin palatakseen sinne mistä tuli. Lämpimään, tiedostamattomaan turvaan, jonka pimeydessä kuului äidin sydämen lyönnit. Siellä jossain on turva.

 

Ehkä elämä on hetki erossa Jumalasta. Ehkä olemme turvassa, kun palaamme sinne mistä tulimme.

 

Jumala on antanut omilleen jotain suurta, hän on antanut mahdollisuuden haistaa ja maistaa. Meille turvattomille se on paljon enemmän kuin lahja. Se on elämä. Jos elämä ei ole Jumalasta, kuka puhuisi turvasta ja miksi?

 

Turvattomuus on minulle ovi Jumalan luokse. Aina kun tunnen turvattomuutta, ovi on raollaan.

 

Tuntuu huikealta ymmärtää, että vain rakkaus ylittää turvattomuutemme. Lujasti toisen kainalossa voin nukkua jalat päin seinää. Turvassa kädet toistemme käsissä voimme vaihtaa ruokapaikkojamme tuon tuosta. Sekaisella huoneella ei ole mitään väliä jos huomenna joudun antamaan lapseni pois. Minun telkkarituolissani saavat istua rakkaimmat ystäväni.

 

Jeesus oli enemmän kuin oikeassa siinä mitä hän puhui rakkaudesta. Omaan turvattomuuteeni, tähän loppuun, kuuluu lisätä: – Joo, joo mutta kyllä Jeesuskin nukkui pää päin seinää.

 

Joel Hallikainen

 

www.joelhallikainen.com