Siilillekin selvää

Virolaiset sanovat ilmiselvästä asiasta, että se on siililegi selge eli siilillekin selvää. Se on minusta hieno sanonta. Siilihän haparoi ja tunnustelee tietään kuin vanheneva kolumnisti, joka yhä hitaammin saa elämännäkymän kiteytymään kirkkaaksi tekstiksi. Elämän tuttu piha on tänään erilainen kuin eilen. Päivän läpi on yhä mentävä tunnustellen ja uutta oppien, vaikka luulisi, että tällä kokemuksella jo tiensä tuntee ja asiansa osaa.

(Sana 11.12.2008)

Jos joku on selvää siilillekin, se on sitten todella selvää. Ja yksi asia on sellainen, että sen tietää siilikin. Enää ei ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä vielä pitäisi ja minkä on suunnitellut. Elämätöntä elämää ei voi loppumetreillä elää täydeksi eikä saavuttamattomia unelmia toteuttaa, vaikka eläkevakuutusten mainokset niin antavat ymmärtää.

Vanhoilla kristityillä oli tapana opettaa elämään ja kohtaloon tyytymistä. Otetaan, mitä kaapissa on. Saadaan eilisen tähteistä perheelle pizzaa ja isän pikkutakista tytölle vekkihame.

Tällainen ajattelu ei ole nykyään oikein trendikästä. Nyt pitää pyrkiä ja asettaa tavoitteita. Mikä se sellainen elämä on, jossa vain ollaan ja eletään eikä päästä eteenpäin?

Jotakin tästä ”otetaan mitä on” -elämänfilosofiasta piispat varmaan yrittivät sanoa kannanottokirjassaan Rakkauden lahja. Arki riittää. Kun ottaa, mitä on, ei tarvitse koko ajan juosta kurkkimassa toisten kaappeihin eikä kyltymättömänä kuolata näyteikkunoiden edessä.

Kun tyytyminen on vaikeaa, mielessä häivähtää etäinen muistuma, virrensiru: Tyydy, sielu, Herran tahtohon...

Ajattelin, että sitä virttä ei varmasti enää ole. Mutta on, vieläpä ihan entisellä numerollaankin. Tauno Väinölän taustatiedoista selvisi, että virsikirjakomitea oli aikanaan ehdottanut sitä poistettavaksi, mutta kirkolliskokous oli sen palauttanut.

Hyvä oli, että palautti. Näitä tyytymisvirsiä on kaiken kaikkiaan nykyisessä virsikirjassa 16. Viidessätoista puhutaan tavalla tai toisella siitä, että Jumalan tahtoon on hyvä tyytyä. Yhdessä sanotaan, ettei saisi tyytyä tähän maailmaan.

Nämä ovatkin itse asiassa sama asia. Maailma huutaa tyytymättömyyttään ja tahtoo lisää. Kristitty etsii sitä, joka on vähemmän ja samalla niin paljon enemmän.

Yritän hitaasti oppia sen, minkä siili jo tietää. Kun tämä piha on kuljettu ja olen tullut sen äärimmäiseen nurkkaan, kellahdan talvipesään enkä tarvitse enää mitään. Hän, joka kutsui minut elämään, kantaa minut kohti suurempaa. Jos uskon tämän, miksi en alkaisi tyytyä jo nyt?

Leena Huima
huima(at)kotiportti.fi

Jaa

Facebook Twitter | Jaa muualla...