"Avioliitto on silmät kiinni suoritettu matka kohti katastrofia." Tällä itse keksimälläni sitaatilla aloitin puheviestinnän kurssin tilannepuheharjoituksen.
(Sana 31.5.2007)
Ehkä kyseinen sitaatti jo kertookin, että suhtautumiseni avioliittoon ja sitoutumiseen yleisesti ei ole aina ollut kovin positiivinen. Eräs ystäväni soitti minulle muutama viikko sitten kauhuissaan. Hän oli huomannut sitoutuneensa tahtomattaan. Sitoutumisen kohteena ei ollut toinen ihminen vaan hengittäminen. Hän oli kauhukseen ymmärtänyt, ettei ollut koskaan päättänyt hengittää, mutta joutui tekemään sitä tahtomattaankin.
Minä ja ystäväni emme kuitenkaan ole ainoita sitoutumiskammoisia. Sosiologiset tutkimukset kertovat, että sitoutumattomuus on nykypäivän ihmisille tyypillistä. Ihmiset eivät sitoudu yhteisöihin, harrastuksiin, puolueisiin, kirkkoon. Ihmiset haluavat olla vapaita. Sitoutuminen koetaan pelottavana ja omaa toimintaa ja ajattelua rajoittavana. Minä sovin hyvin tähän modernin ihmisen kuvaan.
Viime aikoina sitoutumiskammoni on kuitenkin kokenut kovia kolauksia. Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen saanut kunnian pitää ystävieni häissä kaksi ihka oikeaa hääpuhetta. Ymmärrettävistä syistä en ole voinut kuitata sitoutumista näissä puheissa vain suurena virheenä. Olen saanut seurata kummankin pariskunnan matkaa seurustelun alkuvaiheista lähtien. Olen nähnyt sitoutumisen voiman.
Sitoutumisessa ei ole kyse silmien sulkemisesta ja oman ajattelun lopettamisesta. Sitoutumisessa on kyse siitä, että uskaltaa ottaa vastuuta ja kohdata myös vaikeita asioita. Sitoutuminen on pelottavaa. Ei siksi, että se kahlitsee vaan siksi, että se haastaa täyteen elämään. Sitoutuminen merkitsee lupausta olla juoksematta karkuun silloin kun on vaikeaa. Oikeisiin asioihin sitoutuminen ei kahlitse vaan vapauttaa ja auttaa keskittymään olennaiseen. Minun ei tarvitse tehdä kaikkea, minun ei tarvitse olla kaikkea ja kaikkia varten.
Sitoutuminen vaatii luottamusta ja rakkautta, mutta se myös synnyttää ja tukee niitä. Kirjoitin ystävälleni runon hänen häihinsä. Ehkä se kertoo sinullekin jotain olennaista siitä, miksi sitoutuminen kannattaa.
Tästä ei kyllä koskaan tule mitään
sanoit eräänä toisena talvena.
Tarkoittaen parisuhteita yleisesti
ja elämää erityisesti.
Tahdon rakastaa, kunnes kuolema erottaa,
sanoit tänään.
Tarkoittaen elämää yleisesti
ja puolisoasi erityisesti.
Hanna Mithiku
Kirjoittaja on ihmettelijä, kyselijä ja kyseenalaistaja, joka opiskelee kehitysmaatutkimusta ja teologiaa Helsingin yliopistossa.