Suuri on suolan salaisuus

Kellun autuaasti Kuolleeksi mereksi eli Suolamereksi kutsutussa järvessä. Mietin Lootin vaimoa, joka näillä seuduilla jähmettyi kuoliaaksi. Jähmettyi, koska katsoi taakseen. Jäi kiinni menneeseen eikä tulevaisuutta silloin enää ollut tarjolla. Suolameri puhuu yhä. En tohdi katsoa taakseni sillä ajattelen Luukkaan sanoja 17:32: ”Muistakaa Lootin vaimoa!” Muutenkin on keskityttävä pysyttelemään selällään, rennosti, ettei pyllähdä vatsalleen ja joudu hätää kärsimään. (Sana 26.11.2009)

Minua lähestyy Kuolleessa meressä sopivalla, asiaan kuuluvan arvokkaalla tyylillä lipuen nainen aurinkolaseissaan. Kyselee matkanjohtajaa joka ”sattumalta” satun olemaan. Hyvänen aika, siinähän on Birgitta Yavari-Ilan! Jos on kerran nähnyt hänen hymyilevän lempeät kasvonsa ja kuullut pehmeästi ruotsalaisittain painottuvaa englannin kieltään, ei voi unohtaa. Nainen, jonka upeat kuvateokset puhuttelivat Suomen kansaa 1970- ja -80-luvuilla: Minun Messiaani, On Rakkaus, Unelmista sydän vahvistuu. Ne olivat siihen aikaan jotain vallan uutta ja raivasivat tietä nykyisin yhtenään julkaistaville kuvateoksille.

Siinä Kuolleessa meressä kelluessamme kuulen hyviä uutisia kirjailijan elämästä, jouluevankeliumia tässä ajassa ja keskellä hellettä. Kaiken eletyn kivun, autistisen 12-vuotiaan pojan kuoleman, rakkaudessa hylkäämisen ja syvän uskon kriisin jälkeen on elämään tullut jälleen rakkautta ja valo, taivaallinen valo. Se kannattelee kuin Suolameri meitä.

Kuolleessa meressä ihminen voi tehdä mitään. Omat uintiyritykset vain pilaavat kokemuksen, ja saattavat olla jopa hengenvaarallisia. On vain kelluttava, oltava, luotettava, antauduttava Jumalan suuruuden ja rakkauden kantovoimaan. Keskitietä ei ole. Sellaista hapuillessaan ihminen yrittää epätoivoisesti kroolata ahdistuen, uupuen ja hätääntyen. Samalla roiskuu vettä, suolaa menee silmiin ja kirveltää. Pitäessään tiukasti kiinni sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta ei jaksa elää tätä hetkeä. Ihminen ei yksinkertaisesti voi hallita elämää. Se joko kannattelee tai sitten ei. Siihen joko uskoo tai ei.

Mikä merkillinen voima suolassa piileekään? Kun sitä on riittävästi, se kannattelee. Kirpaistessaan mahdollisia haavoja ja hiertymiä, suola samalla tervehdyttää. Bakteerit kuolevat. Kuolleessa tilanteessa onkin kätkettynä elämä ja kantovoima kunhan osaa käyttää sen oikealla tavalla hyödykseen.

Suuri on suolan ja samalla uskon salaisuus. Suuri on adventin ja joulun sanoma Vapahtajasta, joka tuo kuolleeseen elämäntuntoon elämää, pimeyteen valoa, hukkumisen vaaraan taivaallista kantovoimaa.

Hän tulee taas.
Hän löytää tiensä elämämme kuolleen meren tuntoihin. Kellu ihminen, kellu.

Maija Nyman

maija.nyman(at)sana.fi

Jaa

Facebook Twitter | Jaa muualla...