Vanhanaikaisesti pyhää

Pappien toimet ovat vakavat, palvelus toimitetaan huolella ja aidolla sydämellä. Ainakin suomalainen sydämeni vaistoaa niin. Ymmärrykseni saa kiinni useista sanoista ja sydämeni sanomasta. Tuttuja ilmaisuja, joskin osa hauskalta kuulostavia ja helposti harhaanjohtavia.

Olin kuullut Viron herätyksen aallon ja hengellisen innostuksen taantuneen taloudellisen hyvinvoinnin edestä. Mutta tämä jumalanpalvelus yllättää, Jumala ei ole ainakaan tästä hetkestä jäänyt paitsioon. Istun ja nousen kirkkokansan kanssa tasatahtia, veisaan ja lausun uskontunnustukseni: ”Meie usume Jumalasse…”

Ympärilläni olevat ihmiset tuntuvat keskittyvän hartaina ja tosissaan. Saarnan sisältönä on selkeää opetusta Pyhän Hengen olemuksesta ja työstä. Tämä kirkkokansa tietää ovesta ulos astuessaan kuka Pyhä Henki, Püha Vaimu, on. Hänet voi kokea läsnä olevana hoitavana voimana, Kristuksen kaltaisena, Isän rakkauden ja armon vahvistajana jokaiselle syntiselle sielulle.

Myös minulle.

Ehtoollinen on alkamassa. Kaikki kiiruhtavat alttarin ääreen, olemme kaikki nälkäisiä ja tarvitsevia. Kuoro laulaa ja papit lausuvat jokaiselle pöytäkunnalle omat lauseet, Raamatun sanat matkaevääksi. Muistuu mieleen lapsuuden ja nuoruuden ehtoollishetket, jolloin myös meidän maassamme toimittiin samoin. Ei siis jatkuvan pöydän taktiikalla, vaan rukouksessa viipyen. Omalle pöytäkunnalle lausuttu sana kosketti, se oli kohti käyvää Jumalan puhetta palvelijansa välityksellä.

Miksi meillä on nykyisin kiire pois alttarilta? Mihin meillä on kiire Herran pöydästä? Miksi emme yhä voisi saada osaksemme myös Sanaa, henkilökohtaisemmin kuin vain yleisesti lopussa? Uudistuksien myötä on jotain tärkeää päässyt häviämään suomalaisen pyhyyden tunnon ja hartauden vaalimisesta. Veljeskansamme näyttää pitävän kiinni perinteistä rohkeammin. Rohkeutta ei aina ole uudistaminen tai liturgioiden monimutkaistaminen.

Vai olisiko niin, että tarvitsemme molempia samanaikaisesti. Vanhaa ja uutta. Sanoma on sama. Jokainen sukupolvi kantaa sisimmässään oman historiansa hyviä ja ikäviä hengellisiä kokemuksia. Se, mikä minusta on hyvää, ei olekaan jollekin toiselle.

Sama nälkä, sama kaipaus on ihmiselle ikiaikaista. Sama sanoma erilaissa paketeissa erilaisille ihmisille on rikkautta.

”Meie Isa, kes Sa oled taevas! Pühitsetud olgu Sinu nimi.”

Maija Nyman

pdlmd.q|pdq$vdqd.il