Yksi maa ylitse muiden

Mikä ihme saa meikäläisen kerta toisensa jälkeen suuntaamaan tuohon tiettyyn maahan, Israeliin? Olisihan valinnanvaraa lähellä ja kaukana: kulttuureita, uskontoja, rantahiekkaa, sademetsiä ja jäätiköitä. Vaikka olen nähnyt monia maita ja pääkaupunkeja, en kaipaa niihin uudestaan samalla tavalla kuin tuohon pieneen Uudenmaan läänin kokoiseen maa-alueeseen. Kaipaukseni on todellista tunnetta, jopa fyysistä. Ikään kuin rakastettu asuisi siellä.

Israel jakaa ihmisiä. Toisille se on yksi maa muiden joukossa, joillekin hyvien tarinoiden maa, jossa Jeesuksen kerrotaan vaikuttaneen. Monille Israel on historiallisesti ja arkeologisesti kiinnostava, poliittisen polttopisteensä takia merkittävä, ilmastollisesti ja kasvillisuuden puolesta ainutlaatuinen.

Kolmen yksijumalaisen uskonnon keskiössä kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen, kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Ulkopuoliset, kuten me suomalaiset, olemme tietävinämme asiat lehtiä lukemalla. Ja ovathan nuo juutalaiset niin ylpeitäkin, kuulee monen toteavan maassa kerran käytyään.

Kuitenkin se maa vetää puoleensa vuodesta toiseen. Matka Israeliin on joka kerta matkaa omaan sisimpääni. Olen kasvokkain hengellisten juurieni kanssa. Katsellessani Gennesaretin järveä en pääse Jeesusta pakoon. En voi kätkeytyä teologisten argumenttien taakse. Raamatun ”tarinoihin” tulee elämää, uskoni vahvistuu ja osaan lukea lehtiä paremmin. Nojatessani Länsimuurin kiviin rukoilen rinta rinnan kaikkien maailman naisten kanssa. Katson juutalaista silmiin ja annan hänen katsoa minua. Luottamuksen syntyminen ottaa aikaa.

Vierastan kaikkea ylihengellistä Israel-huumaa. Pyhässä maassa on yhtä pahoja ihmisiä kuin missä tahansa maassa. Valitut ja pakanat tarvitsevat samaa armoa. On etsittävä keskusteluyhteyksiä, kunnioitettava erilaisuutta. Siunattava. Rukoiltava Jumalan tahdon toteutumista niin taivaassa kuin maan päällä.

Tänä vuonna Jerusalemissa.

Maija Nyman

pdlmd.q|pdq$vdqd.il