
Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen sanoo, että Raamattu vaikuttaa yhteiskunnassamme syvemmin kuin yleensä ajatellaan.
(Sana 6.12.2007)

Kodin Kuvalehden päätoimittaja Leena Karo pääsi sisälle Raamatun maailmaan jo aivan pienenä, uskovaisen hoitajansa myötä.
(Sana 25.10.2007)

Kirjailija ja runoilija Arno Kotro pitää Raamattua kiinnostavana ja monitasoisena kirjana ateistinkin silmin.

Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen tutki Raamattua jo ennen kuin osasi puhuakaan. Hänen kotonaan oli Dorén kuvittama perheraamattu, jonka kuvat kiinnostivat pientä poikaa. Myöhemmin papin tehtävässä hän paneutui sen teksteihin perusteellisesti.

Suomen Kirjallisuuden Seuran pääsihteerin Tuomas M. S. Lehtosen mielestä Raamattu on monikerroksinen, ristiriitainen, julistava, runollinen, täynnä jännittäviä tarinoita, iskeviä ohjeita – ja hämäriä kohtia.
(Sana 2.8.2007)

Näyttelijä Seela Sellalle rakkain raamatunkirja on Ruutin kirja.

Tanssitaiteilija Arja Samulinille Raamattu ei ole mikä tahansa kirja, josta voisi laukoa kommentteja kevyin perustein.
(Sana 7.6.2007)

Lahja ja Veikko Hurstin laupeudentyö -yhdistyksen johtaja Heikki Hurstille Raamattu on ylivertainen kirja kaikkiin muihin verrattuna. Hän kuvaa Raamattua Jumalalta tulleeksi rakkauden kirjeeksi, jonka ytimessä on pelastussanoma.
(Sana 24.5.2007)

Itä-Suomen läänin maaherra Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen sanoo Agricolan tehneen Raamattua suomentaessaan merkittävän kansallisen teon.

Pastori Arto Antturi on laittanut nettipäiväkirjaansa tunnuslauseeksi jakeen Korinttolaiskirjeestä. Teksti on kolmella kielellä, latinaksi, suomeksi ja englanniksi:
”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme” (2. Kor. 4:7).
(Sana 26.4.2007)

Teologian tohtori Matti Myllykoski sanoo, että kristillisen kulttuurin peruskirja, Raamattu, on hänelle yhtä aikaa sekä tuttu että tuntematon.
(Sana 12.4.2007)
Nuoruudessaan kirjailija Anu Rohima Mylläri samastui Moosekseen, joka hänen tapaansa oli adoptiolapsi.
Gospelmuusikko Jaakko Löytty tarvitsee Raamattua työssään, kirjoittaessaan lauluja ja valmistellessaan puheita.
(Sana 1.3.2007)
Raamattu herättää kulttuuriministeri Tanja Saarelassa positiivisia tuntoja. Siihen on kiteytettynä länsimainen käsitys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, sekä ihmisten vastuusta suhteessa niin toinen toisiinsa kuin luontoonkin.
(Sana 15.2.2007)
Hectorille Raamatun keskeisin anti löytyy Jeesuksen opetuksista.
(Sana 1.2.2007)
Raamattu on näyttelijä Eija Vilppaalle kirjojen kirja, joka on tullut rakkaaksi jo pikkutyttönä.
(Sana 18.1.2007)