Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Hallelujaa, mummo huusi


Jumala tekee uutta rikkomalla vanhaa

(Sana 4.1.2007).

Entisessä työpaikassani keräsin esitteitä laatikkoon arkistoidakseni ne. Erehdyksessä siivooja vei paperit roskikseen. Puhtaanapitolaitoksen virkailija kertoi puhelimessa, että kaikki esitteet oli viety kaatopaikalla ja jatkoi: ”Voithan sinä niitä sieltä hakea!” Kaikki entiset materiaalini olivat menneet.

Eräällä miehellä oli ongelma, sillä hän luuli olevansa koira. Hän meni valittamaan asiasta psykiatrille, joka kysyi: ”Kuinka kauan sinusta on tuntunut, että olet koira?” Mies vastasi: ”Pennusta saakka.”

Monet toivovat parempaa tulevaisuutta olematta valmiita päästämään irti menneestä. He kaivelevat vanhoja asioita niin kuin minä niitä esitteitä.

Ihminen vihaa muutosta, jos se tekee kipeäpää kuin sietää asioiden nykytilaa. Siksi Jumala tekee uutta rikkomalla vanhaa. Silloin sydämestä voi nousta profeetta Joonan rukous: ”Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi…”

Monella on unelma seurakunnasta, joka antaa vain hyvää. Ystäväni muisteli, miten äiti lähetti hänet seurakunnan poikien retkelle. Siellä oli kaksi poikaa, jotka söivät hänen kaikki eväänsä. Se oli ystäväni ensimmäinen kokemus seurakunnasta. Asiaa ei tee hurskaammaksi se, että minä olin toinen niistä pojista, jotka söivät hänen eväänsä.

Jeesuksen seuraajana et menetä vain eväitäsi, vaan kaiken. Jumala tekee uutta rikkomalla vanhaa.

Jumala luo uutta
pimeydessä

Vuosia sitten etsimme perheellemme uutta asuntoa käyden läpi kymmeniä vaihtoehtoja. Leikkasimme lehdestä erään myynti-ilmoituksen ja otimme lappusen mukaan mennessämme katsomaan asuntoa. Ihastuimme asuntoon, joten masennuimme, kun emme saaneet sitä. Ilmoitus unohtui kodin pöydälle.

Seuraavalla viikolla menimme katsomaan toista asuntoa, jonka saimmekin. Myöhemmin löysin vanhan asuntoilmoituksen. Katsoin sen toiselle puolelle. Sinne oli painettu vastaostetun uuden kotimme myynti-ilmoitus.

Moni tekee suunnitelmia ajatellen, että elämä on minun hallinnassani. Jossakin vaiheessa ihminen tajuaa, että kaikki omat yritykset epäonnistuvat, sillä ”ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne” (Jaak.4:13-16).

Kun elämässämme on pimeää, luulemme että silloin ei tapahdu mitään, vaikka juuri silloin tapahtuu. Silloin Jumala toimii.

Kasvimaalla ei voi kurkistaa pimeään multaan nähdäkseen, tuleeko sieltä mitään. Eräänä päivänä uusi kasvi vain murtautuu pintaan, sillä: ”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin, – ettekö huomaa? Katso minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle” (Jes. 43:19).

Yli kaksikymmentä vuotta sitten turkulainen 17-vuotias Timo kuoli kesken koulupäivän. Edellisenä iltana nuorten raamattupiirissä hän oli sanonut: ”Mitään elämässä ei tapahdu sattumalta.”

Hänen hautajaistensa jälkeen järjestettiin Maata Näkyvissä -nimiset muistopäivät, jotka ovat kasvaneet pohjoismaiden suurimmaksi nuorisotapahtumaksi.

Jumala tekee uutta pimeydessä, sillä ”Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi…” (Jes 42:16)

Jumala vahvistaa
heikointa kohtaa

Jokaisella ihmisellä on jokin kipeä asia, jonka perusteella tietää itsensä heikoksi. Moni ajattelee, että juuri se vaikeus estää Jumalan uudistuksen.

Kuitenkin Jumala käyttää juuri sellaisia ihmisiä, jotka ovat monessa asiassa heikkoja. Epäonnistunut, itsensä kelpaamattomaksi kokeva voi tuntea Jumalan läheisyyden.

Raamatun tuomarit, profeetat ja apostolit olivat jokainen jollakin lailla sopimattomia tehtävään. Tuomari Ehud oli vasenkätinen, Debora vain nainen ja Simson kiivasluontoinen. Profeetta Aamos kouluttamaton, Habakuk koki kärsimyksen raskaana ja Hoosealla oli emäntä retkahtanut.

Apostoli Jaakobilta meni hermot, Tuomas epäili ja Andreas jäi ikuiseksi kakkoseksi suuren isoveljen varjossa.

Juuri näitä ihmisiä Jumala käytti. Jumala uudistaa vahvistamalla heikointa kohtaa. Minä en oppinut koskaan koulussa Suomen kielen kielioppia. Eräs henkilö sanoi, että ”sinulla on ollut kielioppivirheitä”. Kysyin, että ”voiko sen synnin uskoa anteeksi”.

Jumala uudistaa ja rohkaisee meitä samalla tavalla kuin afrikkalainen Babemba-heimo rohkaisee sääntöjä rikkonutta jäsentään. Rikkoja kutsutaan kylän yleiseen tilaisuuteen, jossa hänet istutetaan keskelle. Henkilön kaikki hyvät puolet tuodaan esille. Kaikki hyvä kerrotaan. Mitään ei liioitella, ja sen jälkeen on suuret juhlat, jossa rikkonut otetaan takaisin yhteyteen.

Kerrotaan, että Babemba-heimossa on vähän rikkomuksia.

Jumalan tapa uudistaa on vahvistaa heikointa kohtaa.

Jumala uudistaa
antamalla anteeksi

Erään koulun oppilas oli rikkonut sääntöjä, mistä seuraa erottaminen. Hän meni pelokkaana rehtorin puheille. Keskustelun jälkeen rehtori sanoi: ”Minä rankaisen sinua pahimmalla mahdollisella tavalla: antamalla sinulle anteeksi.”

Jumala uudistaa antamalla anteeksi. Kaikkien synnit ovat anteeksiannetut ristillä. Anteeksiantamus tulee sen kohdalle, joka tunnustaa syntinsä. Saamme joka päivä elää syntien anteeksiantamuksessa, sillä: ”Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon” (Jes.44:22). Jumala antaa uuden mahdollisuuden ja unohtaa.

Vanha mummo luki kotona Raamattua välillä huudelleen ”hallelujaa” omaisten harmiksi. Kerran omaiset laittoivat Raamatun tilalle maantiedon kirjan, kun mummo oli puhelimessa. Mummo meni takaisin huoneeseen, ja kohta sieltä kuului kaksi kertaa kovempaa: ”Hallelujaa!”.

Omaiset sanoivat, että ”ei se ole Raamattu, vaan maantiedon kirja”. Siihen mummo vastasi: ”Juu juu, kyllä tiedän. Luin äsken Raamatusta, että Jumala heittää synnit meren syvyyteen (Miika 7:19). Nyt luin tästä toisesta kirjasta, että syvin kohta meressä on yli 11 kilometriä Filippiineillä.”

Jumala vakuuttaa: ”Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi” (Jes. 43:25). Jumala on huonomuistinen syntien kohdalla, kun ne on annettu anteeksi ja heitetty meren syvyyteen. Ettekö sitä huomaa?  

Teksti Teuvo V. Riikonen

  

Kirjoittaja on pappi ja kirjailija, joka toimii Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina.



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin