Identiteetti remontissa

Koettelemusten tsunami oli pyyhkäissyt Jobin elämästä kerta heitolla lapset, valtaosan omaisuutta ja palvelijoita sekä terveyden. Hurskaan ensireaktion jälkeen Job joutui kohtaamaan pettymyksen, ahdistuksen, jopa katkeruuden ja epätoivon tunteet ja huutamaan ne julki.

Konkreettisten menetysten ja fyysisen kivun ohella ehkä eniten häneen koski onnettomuuden mukanaan tuoma arvovallan menetys.

”Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin, kaikki polkuni hän on peittänyt pimeään. Hän on riistänyt minulta kunnian ja arvon”, Job kuvaili tuntojaan.

Jobin mittava omaisuus ja sen mukanaan tuoma mahti olivat olleet ympäristölle merkki Jumalan suosiosta, mikä puolestaan oli vahvistanut hänen arvovaltaansa.

”Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa”, hän muisteli haikeana.

Mutta nyt kun menetykset ja sairaus olivat kohdanneet häntä, ne, jotka olivat saaneet arvonsa suhteestaan kunnioitettuun mahtimieheen, olivat hylänneet hänet tai torjuivat Jobin. Edes hänen omat palvelijansa tai orjattarensa eivät piitanneet hänen pyynnöistään. Valta- ja arvovalta-asema olivat romahtaneet kuin korttitalo.

Valta ja
rakkaus

Ihmisen elämän tärkeimpiä asioita on kuulua johonkin, rakastaa ja tuntea olevansa rakastettu, hyväksytty ja arvostettu.

Perisynnin seurauksena me kaikki kuitenkin podemme rakkauden puutostautia, kuka enemmän, kuka vähemmän. Tiedostamattamme tämä panee meidät tavoittelemaan itseämme vahvemman tai arvovaltaisemman hyväksyntää ja huomiota. Tai jos mahdollista, pyrkimään itse sellaisen asemaan, jonka suosiota muut kärkkyvät.

Arvossa pidetyn osoittama pienikin huomaavaisuus, vaikka vain hymy tai käden puristus, hoitaa ihmisen minuutta enemmän kuin tavallisen kansalaisen antama apu. Eräs vanhus muisteli vielä vuosikymmenten jälkeen elämänsä kohokohtana sitä, kun oli saanut puristaa Marskin kättä!

”Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä. Job haikaili entistä arvovalta-asemaansa.

Raha ja kuuluisuus tuovat valtaa. Valta tuo ystäviä, tai ainakin panee ympärillä olevat mielistelemään, pokkuroimaan ja pyrkimään vallassa olevan suosioon. Maailmanmestaria, ministeriä, miljonääriä tai muuta julkkista arvostetaan ja kuunnellaan toisin kuin rivimiestä.

Valta, vaikka se ei parannakaan rakkauden puutostautia, voi tuoda tyydytystä ja toimia rakkauden korvikkeena. Siksihän sitä niin kiihkeästi tavoitellaan, ja siksi arvovalta- tai valta-aseman menettäminen on useimmille niin kova kokemus.

Luopuminen
tekee kipeää

Sairauden jatkuessa Job joutui kohtaamaan myös elämästä luopumisen kivun.

”Minun elämäni on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää. Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin. Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.”

Vastaavia tuntoja saatamme kokea esimerkiksi jäädessämme eläkkeelle tai työttömäksi pitkän työuran jälkeen. Tässäkö se kaikki oli? Eikö minusta jää jäljelle mitään merkittävää? Muistaako minua edes kukaan, kun olen lähtenyt?

Ne arvot ja työtavat, jotka itselle ovat olleet luovuttamattomia, eivät näytä merkitsevän jälkeen jääville mitään. Heillä on omat arvonsa ja tapansa.

Kipeältä voi tuntua sekin, kun oman luopumisprosessini keskellä huomaan, etteivät nuo toiset edes näytä tajuavan, miten vähissä aikani on. He vain juoksevat ohi oman elämänsä kiireissä. Tiemme eivät enää kohtaa, vaikka joku saattaakin hetkeksi pysähtyä kohteliaisuuskäynnille. Karuselli pyörii ilman minuakin. Minä olen peruuttamattomasti kaiken sen ulkopuolella, enkä enää tiedä, kuka olen suhteessa heihin.

Uusi
identiteetti

Asema työssä, perheessä tai muussa yhteisössä määrittää ihmistä hyvin pitkälle. Se on kuin näkymätön univormu, joka antaa ryhtiä ja rohkeutta arallekin ihmiselle.

Mutta mitä jää jäljelle, kun tämä univormu riisutaan meiltä pois? Asemaan tai suorittamiseen perustuva identiteetti ei kestä menetyksiä, uupumista, sairastumista eikä työn loppumista.

Mahtoiko Paavalilla olla mielessä univormu, kun hän kirjoitti uskovan uudesta identiteetistä:

”Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.” (Kol. 3:9-10)

Uskossa Kristukseen meille lahjoitetaan uusi identiteetti, joka ei ole riippuvainen suorituksistamme eikä toisten ihmisten suosiosta tai suosion puutteesta. Se on kuin uusi univormu, jonka saamme tietoisesti pukea yllemme joka päivä. Kun Kristus asuu sydämissämme, hänen rakkautensa on elämämme perustus ja kasvupohja. (Ef. 3:17)

Koettelemusten hyökyaalto riisui Jobilta vanhan univormun, joka oli perustunut hänen omaan hurskauteensa ja maallisen omaisuuden tuomaan valta-asemaan. Se oli kipeä ja pitkä prosessi, mutta vasta sen jälkeen hän oli valmis kuulemaan ja ymmärtämään Jumalan puhetta ja löytämään Jumalan armon elämänsä perustaksi.

”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki.” (Ps.51:12)

Teksti: Irma Obele-Luomaa
Piirros: Pekka Rahkonen