
Apostolien joukossa on myös niitä joiden sanomisista ja tekemisistä ei ole paljoa kerrottavaa. Tällainen oli Jaakob Junior – Alfeuksen poika. Hän oli apostoli, joka ei ollut mitään. Silti hänet oli valittu Jeesuksen kahdentoista apostolin kermaan. Takapulpetin mieheksi.
Apostolit – Osa 10 (Sana 17.11.2005)
Kolme pientä Jaakobia marssi näin…
Uudessa testamentissa löytyy kolme Jeesukselle tärkeää Jaakobia, joita ei pidä sekoittaa keskenään. Ensimmäinen oli apostoli Johanneksen apostoliveli, Sebedeuksen poika, jolta pönttö paukkui herkästi.
Toinen oli Jeesuksen veli, joka uskoi Kristukseen vasta ylösnousemuksen jälkeen. Hänestä tuli Jerusalemin kirkkoherra, lääninrovasti ja asessori.
Kolmas oli nyt kyseessä oleva Jaakob Junior, Alfeuksen poika, joka kaikissa apostoliluetteloissa on yhdeksäs apostoli (Matt.10:3, Mark. 3:18, Luuk. 6:15 ja Apt. 1:13). Mies takarivistä – apostoli Jumalan armosta.
Jaakob oli
pätkä jätkä
Uusi testamentti vaikenee hänestä lähes täydellisesti. Mies on kyllä apostoliluettelossa, mutta teot, ansiot ja sanomiset puuttuvat. Markus (15:40) kertoo Jaakobin äidin olleen Maria-niminen nainen. Markus antoi Jaakobille lempinimen ”nuorempi” eli junior.
Perimätieto kertoo jotakin hänen vaiheistaan ja matkoistaan. Hänen kuolemastaan on olemassa erilaisia kertomuksia. Niiden mukaan hän olisi saanut maistaa kirkollista kunniaa ja hellyysterapiaa kovemman kautta. Erään kertomuksen mukaan hänet olisi kivitetty melkein kuoliaaksi. Kun se ei auttanut, niin myöhemmin hänet olisi sahattu kappaleiksi. Sahasta tulikin hänen symbolinsa.
Lempinimi ”junior” viittaa alempiarvoisuuteen ja tarkoittaa ”pientä”. Se lienee viittaus hänen asemaansa, ikäänsä ja mahdollisesti kokoonsa. Jätkä on ollut ilmeisesti melko pätkä takarivin mies, joka ei aina näkynyt apostolien luokkakuvassa.
Tästä miehestä ei siis ole paljon kehuttavaa muihin apostoleihin verrattuna, joten voimme lopettaa kirjoituksen tähän. Jos ei ole näyttöjä, niin tyhjästä on paha nyhjästä. Tulos tai ulos!
Autuaita ovat
taustalla olevat
Jaakob Junior suoritti kuitenkin tehtävän, jonka Kristus hänelle antoi. Tehtävä ei herättänyt huomiota, mutta sillä oli oma tärkeä merkityksensä kokonaisuuden kannalta. Hänen maineensa ei kiirinyt, mutta sanoma kiiri eteenpäin. Hänestä ei puhuttu, mutta Jeesuksesta puhuttiin. Jeesus tarvitsi myös tällaisia uskollisia puurtajia. Työntekijöitä, jotka työskentelevät syrjässä valtavirroista.
Jumalan valtakunta menee eteenpäin tunnettujen ihmisten kautta, mutta useammin se menee tuntemattomien jaakobjunioreiden kautta. Kaikista tehtävistä ei tehdä haastatteluja. Jokaisesta tilaisuudesta ei voi tehdä juttua lehteen. Kaikille puheille, lauluille ja opetuksille ei löydy tuhansia kuulijoita.
Hengellisten tapahtumien merkittävimpiä henkilöitä eivät ole gospel-muusikot, puhujat, juontajat ja ulkomaiset vieraat. Tärkeimpiä ovat vahtimestarit, keittäjät, vessan siivoajat, yövartijat, roudarit, valomiehet, lipunmyyjät, järjestysmiehet, sielunhoitopäivystäjät, ruuan jakajat, asiamiehet ja -naiset sekä muut sen kaltaiset. Aplodit heille!
Autuaita ovat Sanan asiamiehet, sillä he jakavat hyvää sanomaa!
Pienet asiat
tärkeitä
Jumalan valtakunta on täynnä pieniä uskollisia puurtajia. Heitä ei aina huomata, kiitetä, palkita eikä heiltä pyydetä lausuntoja. He tekevät työnsä uskollisesti. Heistä ei meinaa löytyä kirjoitettavaa, mainittavaa ja kehuttavaa, silti he ovat olemassa. Kotimaassa ja lähetyskentillä. Ihmisiä Jumalan valtakunnan takarivistä. He ovat kuin Jaakob Junior.
Hän oli mukana vaikka ei aina näkynyt kuvassa. Ehkä hän oli silloin palvelemassa ja auttamassa lähimmäisiä. Mutta silti hän on mukana luettelossa – alimmilla rappusilla. Lähellä Juudas Iskariotia. Tekoja ja lausuntoja ei löydy, mutta nimi löytyy listasta.
Hän oli kuitenkin Kristuksen valitsema apostoli. Tehtävään kelvollinen. Oman osuutensa suorittaja. Hiljainen puurtaja. Näkymätön mies. Takapulpetin apostoli.
Raamattu kertoo monista tuntemattomista henkilöistä. Vain nimi ja jotakin pientä löytyy. Jaakob oli yksi heistä. Jumalan silmissä hän oli yhtä tunnettu kuin Pietari ja Johannes.
Teksti: Teuvo V. Riikonen
Piirros: Pekka Rahkonen
Vähässä uskollinen
Jaakob Juniorin seurassa opimme, että Kristuksen kutsumana olet yhtä arvokas kuin äiti Teresa, Billy Graham tai paavi. Ratkaisevaa ei ole huomaako muut sinut, vaan se että Jumala on huomannut sinut. Kristuksen ruumissa tarvitaan kaikenlaisia jäseniä. Myös niitä, jotka tekevät vähemmän näkyvissä olevat tehtävät. Saavutukset eivät ole ratkaisevia, vaan uskollisuus vähäisessä. Kaikki tehtävät on pyrittävä tekemään luotettavasti ja huolellisesti.
Vaikka kukaan ei koskaan näkisi työtäsi, kehuisi, kiittäisi. palkitsisi ja arvostaisi, niin silti nimesi on Jumalan lasten listassa. Se luetaan kerran taivaassa yhdessä apostoli Jaakob Juniorin kanssa.
Kirjoittaja on kirjailija-pastori, joka työskentelee Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina.