Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Joulun evankeliumit


Jouluaattona luetaan tuttua evankeliumia Luukkaan mukaan. Raamattu tarjoaa sille hyviä vaihtoehtoja.

(Sana 18.12.2008)

Monissa perheissä aattoillan tunnelmaan kuuluvat Luukkaan sanat: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano…” Joku voi poimia hyllystä vanhan ja tarkemman käännöksen: ”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava…”

Kertomus saattaa solahtaa ohi korvien, sillä se on kuultu ennenkin. Jouluevankeliumiin kannattaa kuitenkin panostaa. Kaiken keskellä juuri siinä on joulun todellinen sanoma ja salaisuus. Miten sitä voisi herkistyä kuulemaan? Eräs keino on päästää Luukas vuorotteluvapaalle.

Joulu miehille

Entä jos tänä jouluna mentäisiinkin Matteuksen mukaan? Hänen kertomuksensa ei ole niin tuttu. Siksi se saattaa puhutella aivan eri tavalla. Betlehemin tähti, Herodes ja itämaan tietäjät esiintyvät vain Matteuksella. Siinä missä perinteinen Luukas kertoo mitä Maria kätki sydämeensä, Matteus katselee joulua miesnäkökulmasta, Joosefin silmin. Jouluteksti voisi olla Matt. 1:18–2:12. Kertomuksen lukijalle on kuitenkin paikallaan varoitus: Jatko sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille.

Evankeliumi kiireiselle

Jos aattona pukkaa kiirettä eivätkä lapset malttaisi odottaa lahjojen avaamista, on syytä turvautua Johannekseen. Hänen jouluevankeliuminsa on äkkiä luettu. Teksti on kuitenkin niin väkevää ja syvällistä, että siinä riittää sulattelemista enemmän kuin joulun herkuissa tai muissa evankeliumeissa yhteensä. Johannekselta valitaan luettavaksi Joh. 1:14: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”

Lukija ei saa erehtyä aiempiin jakeisiin, joissa kerrotaan: ”Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan…” Nuo jakeet kun kertovat Jeesuksesta Vanhan testamentin aikana, silloin kun hän vaikutti täällä Jumalan Viisauden hahmossa.

Joulu Paavalin mukaan

Moni etsii aitoa, vanhaa joulun tunnelmaa. Sitä on hyvä lukea lukea vanhemmasta tekstistä kuin edellä mainitut. Paavalin jouluevankeliumi löytyy Filippiläiskirjeestä. Tämä apostolin Makedoniaan lähettämä kirje on ainakin parikymmentä vuotta Luukkaan kirjoituksia vanhempi. Aattoiltaan sopiva katkelma, Fil. 2:6-11, periytyy vieläkin kauempaa. Kyseessä on nimittäin kaikkien joululaulujen äiti, alkuseurakunnassa veisattu maailman vanhin kristillinen virsi. Paavali sattuu lainaamaan tuota hienoa laulua.

Ajatus on sama kuin Johanneksella ja Kolossalaiskirjeessä, 1:14–20. Jumalan Viisaus, joka oli jo alussa luomassa koko maailmaa, tuli jouluna ihmiseksi.

Evankeliumi vanhauskoiselle

Jos joulujuhlaansa etsii vielä vanhempaa sanomaa, kannattaa valita Vanha testamentti. Profeetta Jesajan kirjasta löytyy tuttua jouluevankeliumia:

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” ”Lapsi on syntynyt meille,poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” Joulutekstiksi kannattaa lukea koko jakso, Jes. 8:23–9:6.

Jesaja ei kuvaa suomalaisia tarpomassa pimeässä räntäkelissä aattohartauteen tai jouluaamun kirkkoon, vaikka niin voisi luulla. Ennustus on vuodelta 733 eKr. Profeetta lupasi, että Israeliin syntyisi lapsi, joka vapauttaisi nimeltä mainittuja alueita Pohjois-Israelissa Assyrian suurvallan ja sen kuninkaan, Tiglat-Pileser III:n miehityksestä. Eikä tässä kaikki. Lapsesta piti tulla kuningas, joka lopettaisi sodat ikiajoiksi koko valtakunnasta. Elämä muuttuisi oikeudenmukaiseksi.

Pian kävi ilmi, että Jesaja tähtäsikin kauemmas. Huomattiin, etteivät uudetkaan kuninkaat täyttäneet ennustuksen huikeita sanoja. Silloin alettiin odottaa vielä suurempaa messiasta, joka toisi rauhan koko maailmaan. Ensimmäiset kristityt uskoivat, että Jesajan ennustus tähtäsi Jeesukseen. Daavidin kotikaupungissa Betlehemissä syntyi lapsi, joka toteutti profeetan villeimmätkin unelmat.

Missä on joulun sydän?

Joulun syvin sisältö löytyy Raamatusta. Lahjat, valot, joulurauha, hyvä ruoka ja kaunis kattaus luovat hienot puitteet. Kun haluaa päästä joulun sydämeen, kannattaa pysähtyä Raamatun äärelle. Yllä esitellyt tekstit kertovat juhlan suurinta sanomaa: Jumala ei jäänyt kirkkauteensa. Hän tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä.

Teksti Lauri Thurén
Piirros Pekka rahkonen

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin