Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Käännä kasvosi 3/5: Katso pimeyteeni!


Vaikeimpia asioita ihmiselle on katsoa omaan pimeyteen. Olenko minä tällainen? Näin huonoko minä olen? (Sana 26.3.2009)

Ruotsalainen teologi Owe Wikström on kirjoittanut kirjan Häikäisevä pimeys. Joskus väitetään, että uskonnolliset symbolit on kulutettu loppuun tai niiden merkitys on tyhjentynyt. Häikäisevä pimeys voi olla monelle uusi kuva.

Vaikka Jumala on ilmoittanut itsensä meille, häntä on mahdoton käsittää. Jumalan olemus on kätketty, siksi se kiehtoo meitä. Me voimme nähdä hänestä jotakin ikään kuin harson läpi.

Jumala kätkeytyy ”tietämättömyyden pilveen”. Kun ihminen kohtaa ehdottoman hyvyyden ja kauneuden valon, hän häikäistyy.

Ihminen lymyää ja kääntää kasvonsa pois. Hän on kuin Pietari kohdatessaan Jeesuksen: ”Mene pois luotani, olen syntinen ihminen.”


SAMAA PÖLYÄ TEILLÄ JA MEILLÄ

Me ajattelemme katsomista vain näkemisenä. Katsominen on myös häikäisevään pimeyteen katsomista. Omaan pimeyteen katsominen voi olla vaikeaa.

Kuulin vuosia sitten kertomuksen Helsingistä. Olin jo unohtanut sen alkuperän. Pieni lapsi oli äitinsä kanssa raitiovaunussa keväisenä päivänä, kun aurinko paistoi koko voimallaan ikkunasta sisään valaisten kaiken ilmassa olleen pölyn. Raitiovaunun hiljaisuuden katkaisi lapsen kirkas ääni: ”Äiti onko tämä samaa pölyä kuin meillä kotona?”

Kerroin tätä eri puheissani esimerkkinä siitä, minkälaisia perheitä voi olla. Kerroin jutun myös vaimolleni. Hän kysyi, tiesinkö, kuka tämä lapsi oli. Vastasin, etten tiennyt. Vaimoni sanoi: ”Meidän lapsi…”

Oletko sinä nähnyt pimeyttä lähimmäisissä? Se on samaa kuin teillä kotona ja sinulla ja minulla sydämessä.


PIMEYDESSÄ EI NÄE PITKÄLLE

Syntinen nainen (Joh. 8:1–) oli yksin pimeytensä kanssa. Hän katsoi maahan. Pimeydessä oleva ei näe pitkälle. Maassa on pimeyttä. Nainen odotti vain viimeistä ruoskaniskua, Jeesuksen sanoja, joilla tuomio pantaisiin täytäntöön.

Jeesus ei aluksi vastaa mitään. Sekin on vastaus. Pimeydessä Jeesus ei vastaa mitään.

Sitten hän kirjoittaa hiekkaan. Näin hän puhuttelee fariseuksia ja kirjanoppineita. Jeesus tekee sanoitta selväksi, ettei tässä ole kysymys vain naisen vaan myös heidän syyllisyydestään Jumalan edessä. Pimeys on yhteinen asia. Se on samaa pimeyttä kuin teillä kotona.

Fariseukset olisivat vielä voineet perääntyä menettämättä kasvojaan. Mutta huomaa, ettei Jeesus sanallakaan puolusta syytettyä naista. Hän ei puhu naiselle, mutta ei myöskään fariseusten kanssa naisesta. Hän sanoo: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven…”


ALAS KUOPPAAN LASKETTU

Israelissa on jäänteitä vanhoista vankihuoneista, joihin ihminen laskettiin lattiassa olevasta aukosta. Ne olivat useiden metrien syvyydessä, eikä sieltä ollut mitään mahdollisuutta päästä mihinkään suuntaan. Ylös ei ylettänyt eikä alhaalla ollut ikkunoita ja oviaukkoja vaan vain täydellinen pimeys. Sinne lasketun tunnot olivat: ”Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun” (Ps. 88:7).

Tällaiseen kuoppaan Kristus laskettiin ennen ristiinnaulitsemista. Kristus ei vain tule sinne ihmisen pimeyteen, vaan hän on siellä pimeydessä. Christian Schiverin sanoin: ”Isä ojensi hänelle katkeran ahdistuksen ja ristin maljan, jonka hän mielellään otti Isänsä kädestä.”


HAIKEA LEVOTTOMUUS

Kun Jumala kätkeytyy, joudumme pimeyteen kuin tummaan yöhön. Sitä voidaan kutsua erämaaksi, epätoivon suoksi, hengen köyhyydeksi tai miksi tahansa. Se voi olla monille tuttua. Et ehkä löydä itse kokemukselle sanoja, mutta aavistelet mistä on kysymys?

Olet kuin tunteiden yössä. Tiedät Jumalan hyvyyden, muttet tunne sitä. Jumala kätkee lahjansa. Elämään tulee haikea levottomuus, suuri hämmästys ja tunnepohjainen kuivuus.

Arjessa elämä voi sujua samalla tavalla, mutta kaikki, mitä ihminen on luullut tuntevansa Jumalasta, onkin kadonnut sumuun. Aikaisemmin hän uskoi tuntevansa kristillisen uskon perusteet, mutta nyt kaikki onkin mennyttä. Ihminen on joutunut ajatusten yöhön. Häikäisevään pimeyteen.

Joskus se on Kalle Achten sanoin ”epätoivoa epätoivon tuolla puolen”. Ehkä huudat Kristuksen tavoin: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.” Kirkkoisä Ristin Johannes kutsui sitä ”hengen yöksi”. Kristus kätkeytyy ja vetäytyy pois.


POISSAOLEVA JUMALA AJATTELEE SINUA

Ruotsalainen Peter Nilsson kirjoittaa: ”Mutta sinun tulee tietää, että hänen poissaolossaan on jotakin mahtavaa. Juuri laiminlyömällä minua, hän pakottaa minut ajattelemaan itseään. Tyhjyys voi joskus olla käsin kosketeltavaa. Kaikki hiljaisuus ei ole vihamielistä… Jumalan hiljaisuus on merkki, että hän näkee sinut, että hän on ystäväsi.”

Häikäisevään pimeyteen joutuminen on sitä, että luottamuksen takia ihmisen on kuljettava yön läpi. Siihen sopii perusohjeeksi rakastava tarkkavaisuus. Se on aktiivista ja luottavaista odottamista, jossa katse kiinnitetään Kristukseen sanoen: ”Herra kuule kun huudan sinua… älä kätke minulta kasvojasi… älä nytkään jätä minua, älä hylkää…”

Owe Wikströmin sanoilla: ”Jos et voi muulla lohduttautua, lohduttaudu levottomuudellasi.”

TEKSTI TEUVO V. RIIKONEN
KUVITUS PEKKA RAHKONEN

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin