Käännä meihin kasvosi 2/5: Katso häpeääni!

Ajassamme ja suomalaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään näkynyt leimallinen piirre: häpeämättömyys. Tapani Ruokanen otti tähän kantaa pari vuotta sitten Suomen Kuvalehden (2006) pääsiäisnumerossa: ”Suomi elää korkeammalla aineellisen hyvin voinnin tasolla kuin koskaan. Entä henkisesti? Häpeämättömyyden kulttuuri kasvaa. Ihmisten on itse tunnistettava rajansa ennen kuin millään ei ole väliä.”

Mitä häpeämättömyys merkitsee?

Me ahnehdimme lisää. Olemme yhä enemmän sitoutuneet pinnalliseen pikakulttuuriin, jossa kaikki pitää saada nopeasti ja ilmaiseksi. Emme kunnioita kymmentä käskyä. Puhumme pahaa toisistamme. Emme ole tyytyväisiä osaamme, vaan vaadimme koko ajan lisää. Olemme jättäneet lapsemme, nuoremme ja toisemme välinpitämättömyyden alttarille, koska omien tarpeittemme tyydyttäminen on tärkeämpää.

Kohtuullisuuden käsite on meille täysin vierasta. Eikä meitä saa syyllistää. Emmekä me edes häpeä. Saako taloudellinen taantuma meitä painamaan pään alas? Vain onko syynä se, mitä kirjailija Jukka Kemppinen väitti Parnassossa: ”Teologisen sivistyksen puute on yksi aikamme vitsauksia.”

Minä, vain minä!

Häpeämättömyyden kulttuuri merkitsee, ettemme katso toistemme puoleen emmekä Jumalan puoleen. Meidän suumme huutaa Vanhan testamentin profeetta Sefanjan lausumaa uskontunnustusta, jossa oli vain kolme sanaa: ”Minä, vain minä!” Terho Pursiaisen mukaan toisen saalistaminen loisen asemasta käsin on monien yhteiskunnan perusongelmien ytimenä.

Häpeämmekö me? Mitä pitäisi hävetä?

On olemassa sekä sairasta, että tervettä häpeää. Meidän suurin ongelmamme on, ettemme ole tunnistaneet tervettä häpeää. Sen tehtävä on näyttää ihmiselle hänen oikea kokonsa. Terve häpeä näyttää meille rajamme. Se estää meitä toteuttamasta itseämme toisten kustannuksella.

Se, että häpeällä voi olla meihin suuri valta, perustuu ihmisluonnon peruspiirteeseen: kykyymme tuntea itsemme persoonaksi, jolla on oma identiteetti. Raamatun opetuksesta voidaan nähdä, että on olemassa oikeaa eli raamatullisten arvojen rikkomisesta johtuvaa häpeää ja syyllisyyttä. Väärän häpeän taustalla ovat muut arvot.

Kun ihmisen rajoja loukataan, hänessä haavoittuu luonnollinen kyky tuntea häpeää. Ihminen voi olla myös väärällä tavalla häpeään sidottu. Hän voi uupua ja väsyä häpeänsä alla eikä enää uskalla nostaa katsettaan.

Mitä Jeesus sanoo?

Jeesuksen eteen tuodun langenneen naisen ongelma (Joh. 8:1–) oli juuri häpeä. Lankeemuksen jälkeen nainen sai kantaa yksin sekä ihmisen että synnin häpeän. Jeesusta vaadittiin ottamaan kantaa siihen, miten tämän naisen kanssa oli meneteltävä. Sitä olisi helppo katsella ulkopuolisin silmin aivan kuin näytelmää. Näin fariseukset tekivät. He asettivat Jeesukselle ansan koetellakseen ja syyttääkseen häntä.

Nyt oli Jeesuksen vuoro puhua. Sanoisi hän mitä tahansa, fariseukset nostaisivat syytteen häntä vastaan. Jos Jeesus hyväksyisi kuolemantuomion, se johtaisi erimielisyyteen hallitsevan luokan kanssa. Jos Jeesus ei hyväksyisi kuolemantuomiota, hän purkaisi lain. Mitä Jeesus sanoisi? Mitä hän sanoo katsoessaan meidän häpeäämme?

Hehkuvaa punastumista

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen kykenee tuntemaan tuskaa ja häpeää. Mitä seurasi Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen synnyttämästä häpeästä? He halusivat piiloutua muiden katseilta. He eivät kestäneet Jumalan ja toisten katsetta. He eivät kehdanneet katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin. Tämä on juuri häpeän piirre. Häpeä kääntää katseen pois toisen silmistä. Armo on sitä, että kehtaamme katsoa toisiamme silmiin.

Eräässä hengellisessä laulussa sanotaan: ”Silmiisi katsoa en voi, pääni painuu hiljaa…”, ja Jobin kirjassa: ”Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois?” Silti meillä voi olla samanlainen kaipaus kuin virrentekijällä: ”Anna luonas asua, sinun huoneessasi yhä kasvojasi katsella.”

Ja me saamme katsoa. Kun katsomme Jumalan puoleen, ”Kristus ei ole liian ylpeä tarttuakseen syntisen ja langenneen käteen” (Aku Räty). Kun me rukoilemme ”käännä meihin kasvosi”, me pyydämme, että Jumala katsoisi meidän häpeämme puoleen.

Silloin voimme nähdä itsemme oikean kokoisena, sillä ”uskominen on hehkuvan punastumisen tuntemista Jumalan läsnä ollessa” (Abraham Heschel).

Teksti Teuvo V. Riikonen

Kuvitus Pekka Rahkonen