Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Katso minua!


Ihminen haluaa, että hänet huomattaisiin. Että joku katsoisi. Niin kuin pieni lapsi sanoo isälleen: ”Isi, kato...!”  (Sana 7.5.2009)

Omaan häpeäänsä, syyllisyyteensä ja pimeyteensä johdettu ihminen ei aina näe kovin pitkälle. Elämä pyörii omien asioiden ympärillä. Epäonnistuminen näkyy usein juuri katseesta, pois päin käännetystä katseesta.

Tunnelma voi olla kuin muutaman vuotta sitten Savonlinnan oopperajuhlilla Juha-oopperan loppukohtauksessa. Juhan viimeiset sanat hänen vaipuessaan kosken syvyyteen olivat: ”Ei tule enää ehyttä elämässä.” Ihminen kääntää selkänsä Kristukselle. Elämä on lyöty rikki. Ei tule enää ehyttä.


"KATSAHDA PUOLEENI LAUPEUTESI SILMILLÄ"

Synnintunnustuksessa me pyydämme Jeesusta katsomaan meitä: ”Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus / armahda minua vaivaista syntistä ja katsahda puoleeni laupeutesi silmillä, / niin kuin sinä katsoit Pietariin... Niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa ja ryöväriin ristinpuussa.”

Huomasitko, mitä me pyysimme? Katso puoleemme! Käännä kasvosi! Ja katso: hän kääntyy puoleemme.

Jeesus sanoi syntiselle naiselle, fariseuksille ja meille kaikille: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä...” Nyt syyllisyyden ja häpeän oka pistää jokaisen sydämeen: Minä olen rikkonut. Helvetin tuli polttaa jalkojen alla.

”Se teistä...” Samanaikaisesti, kun päämme painuu alas, hän katsoo meitä laupeuden silmillä. Siinä katseessa on vain rakkautta.


"MISSÄ NE KAIKKI OVAT?"

Jeesus kirjoitti maahan toisen kerran (Joh. 8:1-). Hän tarjosi anteeksiantamusta. Fariseuksilla olisi ollut kaksi mahdollisuutta: tunnustaa tai lähteä pois.

Fariseukset lähtivät. Se kertoo, etteivät he alun perinkään tulleet Jeesuksen luo naisen takia.

Syntinen nainen jää yksin, häpeästä välittämättä, omassa pimeydessään. Hänkin olisi voinut lähteä, jos olisi halunnut. Mutta hän jää tuomarinsa eteen seisomaan.

Nainen ei puolustele tekojaan. Ei perustele tekojaan viittaamalla juhlahumuun, ankeaan lapsuuteen, kireään huiviin eikä mihinkään muuhunkaan. Hän tunnustaa peittelemättä.

Jeesus kohottaa päänsä ja kysyy naiselta: ”Missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” Naisen vastauksesta huokuu nöyryys: "Ei Herra."


"JUMALA KATSELEE MINUA"

Jos jäät Kristuksen jalkojen juureen, Hän kääntää kasvonsa sinun puoleesi. Kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta. Asiat pelkistyvät. Sanat vähenevät ja hiljenevät.

Neljänneltä vuosisadalta on säilynyt Egyptin erämaaisien tekstejä, joissa he korostavat yksinkertaisuuden olevan tärkeää. Kun vanhalta mieheltä kysyttiin, miksi hän menee kirkkoon ja istuu siellä hiljaa rukoilemassa, piispa Kallistos kertoo hänen vastanneen: ”Minä katselen Jumalaa ja Jumala katselee minua.”

Jos olet ruumiillisesti tai henkisesti haavoittunut, Kristus kääntyy puoleesi. Hän katselee sinua. Hänelle olet mittaamattoman arvokas. Kukaan ihminen ei ole hänen rakastavien käsivarsiensa saavuttamattomissa.

Vaikka Kristus tuomitsi synnin, rakastaa hän aina syntistä. Vaikka hän ruoski sanoillaan rajusti ylpeitä ja katumattomia, kumartuu hän heikon ja langenneen puoleen ja nostaa hänet seisomaan. Kristus likaa kätensä sinun puolestasi. Vaikka elämäntilanteesi olisi millainen, saat katsoa Kristukseen.

Hän katsoo puoleesi laupeuden silmillä. Ne ovat täynnä rakkautta.


"NÄETTE SELVÄSTI YLLÄNNE..."

Kerrotaan, että eräässä oppilaitoksessa muuan oppilas oli rikkonut koulun sääntöjä niin pahoin, että ainoa ratkaisu oli erottaminen. Oppilas meni arkana ja pelokkaana koulun rehtorin puheille. Hän istui masentuneena odottaen tuomion sanoja. Keskustelun jälkeen tuli rehtorin tuomio: ”Minä rankaisen sinua pahimmalla tavalla... antamalla sinulle anteeksi...”

Fjodor Dostojevski kertoo Karamazovin veljeksissä naisesta, joka ei voinut uskoa. Nainen tulee Strarets Zosiman luo epäilystensä uuvuttamana. Zosima kehottaa toimivaan rakkauteen ja jatkaa: ”…kaikesta ponnistuksistanne huolimatta, ette ole lähestynyt päämäärää, vaan päinvastoin tavallanne siitä loitontunutkin – sinä samana hetkenä, te yhtäkkiä saavutattekin päämäärän ja näette selvästi yllänne Jumalan ihmeitä tekevän voiman, Jumalan, joka on koko ajan teitä rakastanut ja huomaamattanne johdattanut.”

Vaikka meistä tuntuisi että emme kelpaa, ja olemme loitontuneet Jumalasta, Jumala antaa anteeksi ja johdattaa kulkuamme huomaamattamme. Peter Haldorffin sanoin: ”Se antaa silmälle valon, niin että voimme nähdä sen, mikä katseelta pakenee...”

TEKSTI: TEUVO V. RIIKONEN
KUVITUS: PEKKA RAHKONEN

Kirjoittaja on Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin