Keitä olivat fariseukset?

Kun joku halutaan leimata tekopyhäksi tai muuten ei-toivotuksi, häntä kutsutaan fariseukseksi. Kielteinen kuva on iskostunut niin syvälle, että uskomme sen perustuvan Raamattuun. Tekstin tarkempi lukeminen tuulettaa ajatuksia.

Osa juutalaisuutta

Perinteisesti fariseuksia ajatellaan juutalaisten johtomiehiksi. Todellisuudessa heillä oli poliittista valtaa viimeksi vuoden 70 eKr. vaiheilla. Jeesuksen aikoihin valta oli roomalaisilla. Paikalliset Herodekset, ylin papisto tai mahtipuolue saddukeukset eivät fariseuksista juuri piitanneet. Sen sijaan nämä olivat tavallisen kansan suosiossa. Historioitsija Josefuksen mukaan fariseukset eivät eristäytyneet kuten essealaiset, vaan vaikuttivat ihmisten keskellä ja halusivat opettaa näitä elämään Jumalan tahdon mukaan. Jeesuksen kuolemaan johtaviin tapahtumiin he eivät osallistuneet.

Lähinnä Jeesusta

Apostoli Paavali oli fariseus, Apt. 23:6–7; Fil. 3:5–6. Ensimmäisten kristittyjen joukossa oli monta muutakin fariseusta, Apt. 15:5. Tuttu pienoisevankeliumi, Joh. 3:16, ja vertaus Tuhlaajapojasta, Luuk. 15, on kerrottu juuri fariseuksille. Muutenkin Jeesus keskusteli mieluiten heidän kanssaan. Esimerkiksi saddukeusten, essealaisten tai seloottien kanssa ei kannattanut vaihtaa ajatuksia.

Toisin kuin monet muut juutalaiset, fariseukset ja Jeesus uskoivat kuolleiden ylösnousemiseen. Kun toisten pyhät kirjoitukset rajoittuivat Moosekseen, fariseusten kokoelmasta tuli meidän tuntemamme Vanha testamentti. Jeesus, Paavali ja fariseukset uskoivat yhteen Jumalaan, joka on luonut maailman ja johdattanut kansaansa läpi historian. Kaikki odottivat viimeistä tuomiota ja tulevan maailman elämää.

Ei parantajaa terveille

Moni muistaa, että Jeesuksella oli tapana arvostella fariseuksia kovin sanoin vaikkapa ahneudesta tai tekopyhyydestä, Luuk. 16:14; 18:9–14. On kuitenkin hyvä tietää, että reipas ja meidän korvissamme loukkaava kielenkäyttö oli tavallista tuon ajan keskusteluissa ystävienkin kesken.

Varsinkin Luukaan evankeliumista löydämme myös päinvastaista puhetta. Kun Jeesus kutsuu fariseuksia ”terveiksi” ja ”hurskaiksi”, tämä ei ole ironiaa. Jumalan valtakunta oli juuri fariseusten keskellä, Luuk. 17:20–21.

Miksi fariseuksia leimataan?

Fariseusten mustamaalaaminen alkoi jo varhaisessa kirkossa, kun muita juutalaisryhmiä ei enää juuri ollut. Taustalla voidaan nähdä ikivanhaa antisemitismiä. Holokaustin jälkeen, vasta viime vuosina tieteellinen raamatuntutkimus on tunnistanut oman juutalaisvastaisuutensa. Kuin jäänteenä menneiltä synkiltä vuosisadoilta moni pastori jatkaa vieläkin saarnoissaan fariseusten mollaamista.

Armon varassa

Josefus kertoo, että suhteessa lakiin fariseukset olivat tunnettuja armollisuudestaan siinä missä saddukeukset olivat ankaria. Ei ihme että juuri fariseus Gamaliel puolusti Pietaria ja Johannesta, kun nämä aiottiin tuomita kuolemaan, Apt. 5:17–33. Qumranin veljeskunta syytti fariseuksia lepsuiksi lain suhteen. Näin teki myös Jeesus Vuorisaarnassaan!

Moni luulee, että fariseukset pyrkivät omilla teoillaan ansaitsemaan pelastuksen. Tällaisesta ei Raamattu kerro. Paavalin tavoin fariseukset uskoivat, että ihminen pelastuu, koska Jumala on armossaan valinnut hänet mukaan siihen liittoon, joka kerran solmittiin Abrahamin kanssa.

Tästä Jumalan armosta kiitti myös fariseus temppelissä. Meillä on tapana lukea tuota Jeesuksen vertausta päin seinää. Alkuperäisille kuulijoille fariseus oli ystävällinen uskovainen, kun taas publikaani oli paksu ja paha rötösherra. Juuri siksi kuulijat haukkoivat henkeään, kun Jeesuksen mukaan Jumalalle kelpasikin tuo ikävä tyyppi, mukava taas ei.

Mikä meni pieleen?

Jeesuksen ja fariseusten kannat menivät ristiin siinä, että nämä nostivat Mooseksen lain sovellusohjeet itse lain yläpuolelle. Lisäksi he eivät nielleet sitä, että Jumala rakastaa muitakin kuin hyviä ja hurskaita. Syntiset eivät olisi noin vain saaneet palata saman Isän luokse, jonka lapsia he itse jo valmiiksi olivat.

Paavalille ei kelvannut fariseusten ajatus ihmisen vapaasta tahdosta. Vaikka nämä uskoivat pelastuvansa Jumalan armosta, lopulta kuitenkin ratkaisivat oma valinta ja käytös. Paavalin mukaan pelastusta ei saa osamaksulla. On valittava joko armo tai ansiot.

Sekä Jeesukselle että Paavalille fariseukset olivat Jumalan rakasta omaisuuskansaa. Molemmat tekivät kaikkensa heidän hyväkseen. Kun heitä seuraavan kerran arvostellaan, on hyvä pysähtyä miettimään, mistä on kysymys.

Teksti: Lauri Thurén

Kuvitus: Pekka Rahkonen