Kristinusko – juutalaista elämää vai kreikkalaista teologiaa?

Koulun uskonnontunneilta on saattanut jäädä mieleen kuva Jeesuksesta, joka kertoili Jumalasta Palestiinassa, kedon kukkien keskellä. Se oli juutalaisten paimentolaisten elämää, josta Jeesus vain puhdisti turhat perinnäissäännöt ja pohdinnat. Rakasta lähimmäistäsi ja jätä huolet huomiseen, niinhän se meni?

Sitten tuli entinen fariseus Paavali, joka sukkuloi pitkin Välimeren rannikkoseutuja. Hän teki yksinkertaisesta uskosta teologiaa. Tuli hellenistisiä eli kreikkalaishenkisiä määrittelyjä, lakiteologiaa ja vanhurskauttamisoppia. Harva pystyy oikein ajatuksella lukemaan läpi Paavalin fundeerauksia vaikkapa Roomalaiskirjeessä.

Pitäisikö Uuden testamentin kirjeet jättää suosiolla teologeille? Pitäisikö kreikkalainen teoretisoiva hapatus hyllyttää ja pysytellä yksinkertaisesti Jeesuksen seurassa? Tähän on raamatuntutkimuksella sanottavaa.

Vanhentunut jakolinja

Ajatus siitä, että kristinusko nousi ”puhtaalta” juutalaiselta pohjalta, ja että se ajettiin myöhemmin kreikkalaiseen muottiin, on harhaa. Nykytutkijat korostavat, että Jeesuksen aikaan hellenismi, kreikkalaisperäinen kulttuuri, oli vaikuttanut vahvasti ympäristöönsä jo kolmisensataa vuotta.

Juutalaisetkin olivat kääntäneet pyhät kirjoituksensa kreikaksi aikoja sitten. Aluksi, makkabilaisaikana, kulttuurien yhteentörmäys oli melkoinen. Mutta Jeesuksen aikoihin Jerusalem oli jo merkittävä hellenistisen kulttuurin keskus. Vielä paremmin juutalaisuus ja hellenismi olivat kietoutuneet toisiinsa Galileassa, Jeesuksen kotiseudulla. Myös roomalainen kulttuuri teki vahvasti tuloaan tuohon aikaan. Jakolinja hellenismin ja juutalaisuuden välillä on pahasti vanhentunut.

Omaa ja yhteistä

Kaikki ei toki muuttunut. Juutalaisuus eri muodoissaan piti tiukasti kiinni omista keskeisistä periaatteistaan, vaikkeivät ne kreikkalaisille maistuneetkaan. Juutalaiset uskoivat yhä, että maailma on yhden Jumalan luoma, ja luomakunta on hyvä juttu. He uskoivat, että Jumala on valinnut itselleen oman kansan ja tehnyt liiton sen kanssa. Varsinkin fariseukset uskoivat kuoleman jälkeiseen elämään, joka on kouraantuntuvasti totta.

Nämä hienot teologiset periaatteet kristinusko peri juutalaisuudelta. Pääsiäisateriasta muovautui ehtoollinen. Mutta moni muu asia opittiin ilmaisemaan hellenistisen kulttuurin käyttämin käsittein. Jopa sellaiset kristinuskon peruskivet kuin ”armo” tai ”seurakunta” ovat juutalaisen ja hellenistisen ajattelun yhteisiä hedelmiä siinä muodossa, kuin Uusi testamentti niitä käyttää.

Jeesus ja apostolit osasivat kreikkaa, ja koko Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi. Ensimmäisen vuosisadan seurakunnista pääosa käytti kreikan kieltä. Paavali itse oli perin monikulttuurinen mies. Varhainen juutalaisuus ja kristinusko syntyivät monen kulttuurin pohjalta. Ilman hellenismiä ei kumpaakaan olisi siinä muodossa kuin ne tunnemme.

Kuka tarvitsee teologiaa?

Voisimmeko kuitenkin palata Jeesuksen kanssa yksinkertaisen uskon pariin? Ensin on hyvä muistaa, että tietomme Jeesuksesta ja hänen opetuksestaan perustuvat apostolien oppilaiden kirjoituksiin, evankeliumikirjoihin. Oikotietä hänen luokseen ei ole.

Väitän myös, että meidän olisi paha ymmärtää Jeesusta ilman tukevaa teologiaa, jota tarjoilevat etenkin Paavali ja Heprealaiskirje. Jäisimme pohtimaan, pitäisikö sittenkin Vuorisaarnan hengessä amputoida käsiä ja silmiä. Jäisimme Jeesuksen vanhempien kanssa uhraamaan kyyhkysiä temppelissä. Jäisimme opetuslasten kanssa kauhistelemaan ristiinnaulitsemista. Mooseksen vaatimuksista ja synnin kirouksesta ei kukaan pääsisi vapaaksi.

Monta isoa ongelmaa selvisi vasta Uuden testamentin jälkeen. Kreikkalaiset kirkkoisät pähkäilivät pitkään, miten Jeesus voi olla samanaikaisesti ihminen ja jumala. Augustinus ja Luther auttoivat kirkkoa jäsentämään Raamatun opetusta ymmärrettävällä tavalla. Esimerkiksi Vähä Katekismus on tällaisen huikean teologisen työskentelyn tuote. Mutta se tarjotaan muodossa, jonka ”seitsenvuotias lapsikin” pystyy ymmärtämään.

Evankeliumeihin on hyvä palata kuin kirkkaalle lähteelle. Mutta olisi äärettömän vaikeaa rakentaa kristillistä uskoa pelkästään niiden varaan. Siksi tarvitaan vanhoja ja uusiakin teologeja näyttämään tietä. He voivat olla juutalaisia, roomalaisia, saksalaisia, kenialaisia tai vaikka suomalaisia. Erilaiset kulttuurit auttavat hahmottamaan Raamatun sanomaa uusista näkökulmista.

Teksti: Lauri Thurén
Piirros: Pekka Rahkonen