Matkalla kaiken aikaa

Kerran mies rakastui naiseen, joka rakasti hevosella ratsastamista. Mies lainasi kaksi hevosta ja niin lähdettiin matkaan kauniissa säässä upeissa maisemissa. Yhtäkkiä miehen hevonen pieraisi, jolloin mies hätääntyneenä sanoi naiselle: ”Anteeksi…”. Nainen vastasi: ”Saat anteeksi, mutta minä tosin luulin, että se oli tuo hevonen…” Monen ihmisen matkan tekeminen on samanlaista anteeksipyytämistä, koko olemassaolon anteeksipyytämistä.

Matkan
alku

Monen ajatus on, että minä en kuulu tänne. Minulla ei ole paikkaa. Tällaisia kokemuksia voi olla kotona, työpaikalla, koulussa, kaveripiirissä, seurakunnassa, kirkossa ja yhteiskunnassa. Moni tuntee orpoutta ja miettii paikkaansa. Ihmisen matkan suhteen on ratkaisevaa, että Jumala tahtoi sinut tänne, sillä ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni luodut.” (Ps. 139:16).

Jeesuksen seuraajan matkan alkuun kuuluu Jumalan valinta ”ennen maailman perustamista” (Ff 1:4). Kasteessa meidät kutsuttiin matkalle Jumalan lasten joukkoon, sillä ”Te kaikki olette Jumalan lapsia kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te jotka olette kastettuja olette pukeneet Kristuksen yllenne” (Gal. 3:26-27). Jumalan lapsen matkalle lähdössä aloitteen tekijä on Jumala. Perille ei voi päästä, ellei ole lähtenyt matkalle. Matkaa tehdään valkeudessa, niin kuin apostolinen isä Barnabas kirjoitti ”Valon tie on matka Jumalan asettamaan päämäärään”.

Matkan
vaivat

Meitä kristittyjä yhdistävät matkan vaivat. Moni nuori Jeesuksen seuraaja huutaa ensimmäisten koettelemusten jälkeen ”tällaistako tämä onkin?”. Kristityn matkan teko ei ole niin vaikeaa kuin luulet, se on paljon vaikeampaa. Paavalista sanottiin: ”Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.” Raamatussa sanotaan, että ”monen ahdistuksen kautta” pitää mennä Jumalan valtakuntaan. Joidenkin mielestä suomalaisessa kristikunnassa se tarkoittaa ”monen yhdistyksen kautta”.

Martti Lutherin mukaan kristityillä on eri ikäkausina erilaisia kiusauksia. Nuoria vaivaavat aistihimot, keski-ikäisiä kunnia ja vanhoja ahneus. Joskus Jumala sallii meille matkalle vaivoja avatakseen silmämme ja ajaakseen meitä armoa tarvitseviksi, sillä ”siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa". (1 Piet. 1:6). Polykarpos ennen kuolemaansa marttyyrina sanoi: ”Antakaa minun olla, sillä hän, joka antaa minulle voiman kestää tulta, hän myös antaa voiman jäädä paikoilleni. Siksi en tarvitse teidän köysiänne ja naulojanne.”

Matkan
voimat

Vaikka matkan teko on vaivalloista, joskus meille annetaan keidashetkiä, jotka antavat voimaa. Raamatun Jumalan valitsemat ihmiset ovat aina olleet heikkoja. Tuomarit, profeetat ja apostolit eivät olisi läpäisseet nykyisiä psykologisia testejä eivätkä ainakaan tuomiokapitulien haastatteluja, sillä ”teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään…” (1 Kor. 1:26-27).

Monet kristityt elävät koko ajan suoritusten ja vaatimusten puristuksessa. Meitä ei oteta pois matkan vaivoista, mutta lepo ja voima annetaan taistelujen keskellä. Matkalla voi tulla syvä sisäinen tyydytys, kun onnistumme pysähtymään ja hiljentymään. Jesaja puhui kansasta, jonka ”kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista” (29:13) ja muistutti kansaa ”Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla.” (28:12).  Voima matkalla annetaan heikkouden keskellä.

Matkan
päätös

Me katselemme matkaamme usein nykyhetkestä käsin. Mutta voimme katsoa sitä myös lopusta käsin. Ilmestyskirja kuvaa Jumalan kansaa lopusta käsin kysyessään ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet? Minä vastasin: Herra sinä sen tiedät. Hän sanoi minulle: Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä” (7:14).

Taivaan portit eivät aukea meidän matkamme perusteella vaan Jeesuksen veren kautta. Taivaaseen mennään vain puhtaissa vaatteissa. Polykarpos Smyrnalainen sanoi: ”Muistakaa, että me emme tuo mitään mukanamme tähän maailmaan, emmekä vie mitään lähtiessämme.” Kristus ei jäänyt vain taivaaseen seuraamaan matkaamme myötätunnolla, vaan elää meidän todellisuuttamme. Hän ”jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan…” (Hepr 4:15).

Muistan kun vuosia sitten tapasin viimeisen kerran vanhan hoitotätini Aino Lampaisen. Joka kerta kun hänet näin viimeisinä vuosinaan sairaalan vuodeosastolla hän sanoi ”Voi kun Jumala ottaisi minut jo kotiin…” Viimeisellä kerralla käännyin katsomaan häntä ja hän vilkutti minulle ikään kuin sanoen ”Kotona tavataan”.

Teksti:  Teuvo V. Riikonen

Kirjoittaja on kirjailija-pastori, joka toimii Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina

Piirros: Pekka Rahkonen