Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Mihin ilo katosi?


Kerran puiston penkillä istui pultsari masentuneena, väsyneenä ja apaattisena. Paikalle tuli pappi, joka kysyi ”Onko veli uskossa?”. Siihen pultsari vastasi: ”En, menee muuten vaan niin huonosti…” Viekö kristillisyys elämästä ilon?

 

(Sana 2.8.2007)

 

Kristillisyyden on väitetty vievän ilon elämästä. Filosofi Nietzche sanoi, että ”kristittyjen on näytettävä pelastetummilta, mikäli he haluavat hänen uskovan Pelastajaansa”. Kuitenkin useimmiten usko Jeesukseen on häkellyttänyt ihmiset sen ilon tähden, joka moniin uskoviin on yhdistetty.

 

Raamattu puhuu paljon ilosta. Jeesus lupasi omilleen autuaallisen ilon sanoen ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh.15:11). Kääntyminen Jumalasta pois merkitsi loitontumista ilosta, siksi Daavid rukoili lankeemuksensa jälkeen ”Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata” (Ps. 51:14).

 

Paavalin vankilasta kirjoitettu Filippiläiskirje huokuu iloa, sillä sana ”ilo” eri muodoissaan on mainittu siinä 16 kertaa ja evankeliumi, joka sen ilon saa aikaan yhdeksän kertaa.

 

Paavalin mukaan elämä oli hänelle ”Kristus ja kuolema voitto”. Kristuksessa on todellinen ilo, jos toisena vaihtoehtona ovat huvitukset, tieto, rikkaus ja menestys. Ilo elämään tulee tietoisuudesta, että olemme Kristuksen sovittamia.

 

Ilo tulee palveluksessa 

Väitetään, että missä ”kaksi kristittyä on koolla, siellä kolmas on heidän hampaissaan”. Paavali kehotti yksimielisyyteen ja sanoi ”tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli” (Fil. 2:2).

 

Tapasin kerran eräässä Lähi-idän maassa miehen, joka halusi kertoa kaikille vain Jeesuksesta. Kerran hän vieraili köyhässä arabiperheessä, jossa raskaana oleva äiti asui kymmenen lapsen kanssa pienessä huoneessa betonilattialla olleen kaislamaton päällä. Isä oli sairaalassa. Vieras kysyi, missä perhe nukkui? Äiti näytti lattiaa ja sanoi: ”Tässä”. Vieras kysyi, missä olivat patjat, tyynyt, lakanat ja peitot? Äiti sanoi: ”Ei meillä ole sellaisia”.

 

Mies meni kotiinsa lämpimään sänkyyn, mutta uni ei tullut pariin yöhön. Sen jälkeen hän meni ja keräsi rahat perheelle vuodevaatteisiin. Silloin hän tiesi, että hänen tehtävänsä on kertoa Jeesuksesta ja auttaa lähimmäisiä.

 

Tällaiseen palveluun Paavali kehottaa ja sanoo: ”Vaikka minun, kun toimitan teidän uskonne uhripalvelusta, olisi lopuksi uhrattava henkeni, minä iloitsen ja riemuitsen kaikkien teidän kanssanne” (Fil. 2:17). Uhrataan on verbi, joka tarkoittaa ”vuodattaa juomauhri”. Pakanallisissa uhrimenoissa kaadettiin maljallinen punaviiniä alttarilla olevan uhrin päälle. Tämä oli Filippissä tuttua Paavalille, joka näki tulevan kuoleman uhan, mutta kehotti iloitsemaan kaikesta.

 

Tarvitsemme palveluksessa samanlaista elämänmyönteisyyttä, jota oli eräällä Pelastusarmeijan upseerilla, joka ei koskaan puhunut kenestäkään mitään pahaa. Kerran häneltä kysyttiin: ”Onko Perkeleessä mitään hyvää?”. Hän vastasi: ”On se ainakin ahkera!”

 

Iloa toisten kanssa kulkemisesta 

Pitkänaamainen kristillisyys on huonoa mainosta, vaikka eräs pappi hautajaisissa lohduttikin surevia, että ”onhan parempi olla surutalossa kuin ilotalossa…” Paavali kehotti kristittyjä iloon ja yksimielisyyteen sanoen: ”Veljeni, iloitkaa siis Herrassa! Minä en kyllästy kirjoittamaan teille yhä uudestaan samoista asioista…” (Fil. 3:1).

 

Hän kehottaa kutakin pitämään mielipiteensä, mutta rohkaisee jatkamaan tiellä, jonka olemme ymmärtäneet oikeaksi. ”Vaeltaminen” (Fil. 3:16) on alkukielessä stoikheo eli ”kävellä rivissä”. Se tarkoittaa yhdessä toisten kanssa kulkemista. Kristittyjen yhteys on parhaimmillaan iloa. Muistan, kun olin vaimoni kanssa vuosia sitten heprean kielikoulussa Israelissa ja luulimme, että olimme tuon juutalaisryhmän ainoat kristityt. Eräänä aamuna eteläafrikkalainen tyttö tuli kertomaan, että hänkin uskoo Jeesukseen. Voi sitä iloa ja riemua!

 

Kun Israelin kansa oli vieraalla maalla vankeudessa, ilo oli kaukana. Mutta ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta. Silloin suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huulillamme” (Ps. 126:1-2).

 

Paavalin mukaan erityinen ilonaihe on, se että ”Herra on jo lähellä” (Fil. 4:5). Toivo Kristuksen takaisintulosta vaikuttaa koko elämään. Ilo tulevasta palkinnosta on ajankohtainen, kun elämässä on vaikeuksia, sillä ”me olemme taivaan kansalaisia ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta” (Fil. 3:20).

 

Kerran maallikko meni valittamaan papille huonoa vaellustaan. Pastorin rohkaistessa maallikko sanoi: ”Pastori, kyllä minä tiedän, että te olette onnistunut ja se on hyvä, mutta teille maksetaan siitä”.

 

Mutta miten me kaikki säilytämme ilon? Raamatussa (Ps. 34:6) luvataan: ”Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä”.

 

Teksti Teuvo V. Riikonen  

 

Kirjoittaja on kirjailija ja pappi, joka toimii Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina

 

 

Piirros Anne Tervahauta



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin