Miksi neljä evankeliumia?
Kun Uutta testamenttia lukee alusta lähtien, pysähtyy pian miettimään. Miksi Jeesuksen elämä kerrotaan peräkkäin neljä kertaa? Eikö vähempi olisi riittänyt? (Sana 2.4.2009)
Samat tapahtumat toistuvat lähes samoin sanoin. Kolme ensimmäistä kirjaa ovat kuin kopioita toisistaan. Alussa Jeesus kastetaan, sitten hän opettaa ja keskustelee, tekee ihmeitä ja parantaa. Lopulta hän kuolee ja nousee kuolleista.
MIKSI EI VALITTU YHTÄ KIRJAA?
Jos Uusi testamentti koottaisiin nyt, kustannustoimittaja valitsisi yhden evankeliumin ja siirtäisi muut hyllylle. Tätä temppua yritti jo teologi Markion 140-luvulla jKr. Vaihtoehtona olisi yrittää koostaa neljästä evankeliumikirjasta yksi. Ongelmana on, että ne tarjoavat keskenään ristiriitaista tietoa.
Jo Matteuksen ja Luukkaan versiot Jeesuksen sukuluettelosta ovat erilaisia. Niinkin olennaiset asiat kuin, autuaaksijulistamiset tai ehtoollisen asetussanat on muotoiltu vähän eri sanoin. Vielä vaikeampi on muodostaa tarkkaa kuvaa siitä, mitä tapahtui Jeesuksen viimeisinä päivinä. Evankeliumeista ei voi laatia yhtä kertomusta, joka korvaisi muut. Olisi vaikea päättää, kuka kulloinkin on oikeassa.
MITÄ JÄI UT:n ULKOPUOLELLE?
Jeesuksen puheita oli alettu panna muistiin jo varhain. Viitteitä tällaisista kokoelmista on säilynyt. Vähän myöhemmin syntyi vaikkapa Tuomaan ”evankeliumi”, johon on koottu Jeesuksen opetuksia. Jotkut niistä ovat Raamatusta tuttuja, mutta oudommatkin saattavat olla Jeesukselta itseltään peräisin. Ongelmana on kuitenkin monien puheiden gnostilainen sävy, joka paljastaa että niitä on muokattu uuteen uskoon.
Tunnemme muitakin Raamatun ulkopuolisia Jeesuksesta kertovia tai Jeesuksen puheita sisältäviä tekstejä kuten vaikkapa Juudaksen ”evankeliumin”. Mutta vain Uuden testamentin neljä kirjaa tarjoavat todellisen evankeliumin: ainutlaatuisen yhdistelmän historiaa, kertomusta ja Jeesuksen opetuksia. Ne kaikki päättyvät ristille ja Ylösnousseen ilmestymisiin.
KUKA KEKSI EVANKELIUMIN?
Kolmen ensimmäisen evankeliumikirjan suhde toisiinsa on arvoitus. Varhaiskirkossa uskottiin yleisesti, että ensin syntyi Matteus, sitten Markus ja lopulta Luukas. Sittemmin ajateltiin, että kaikki kolme käyttivät yhteistä aineistoa, tai että Markus oli Matteuksen lyhennetty, Luukas taas pidennetty versio.
Nykyisin ajatellaan, että koko kirjallisuuden lajin nimeltä ’evankeliumi’ keksi Markus. Hän laati teoksensa kuin tragedian käsikirjoitukseksi. Mutta tarinaan jäi kutkuttavia aukkoja. Paikoin Markus vain kertoo että Jeesus opetti. Monia alkoi kiinnostaa, mitä Jeesus opetti. Markus myös lopetti kirjansa niin jännittävään kohtaan, Mark. 16:8, että se suorastaan pakotti toisia täydentämään tarinaa. Matteus ja Luukas ovat tällaisia täydennyksiä, samoin raamatunkäännöksessä oleva Mark. 16:9–20 ja sen vaihtoehdot.
Luukas ilmaisee jo tekstinsä alussa, Luuk. 1:1–3, ettei hän ole Markukseen ihan tyytyväinen. Luukas lupaakin parempaa historiallista tarkkuutta. Opetustakin on mukana paljon enemmän. Myös Matteus täydentää Markusta Jeesuksen puheilla, joista osa on lähes samoja kuin Luukkaalla. Emme tiedä, oliko kaveruksilla käytössään sama kokoelma Jeesuksen opetuksia (Q-lähde) vai käyttikö Luukas sekä Markusta että Matteusta (Farrerin selitys)?
EVANKELISTOILLA ON ASIAA
Jokaisella evankelistalla oli oma yleisönsä ja oma viestinsä heille. Markus säästää Jeesuksen jumaluutta pitkään salaisuutena, Matteuksen yleisölle asia on selvä alusta alkaen. Matteus ja Luukas painottavat sitä, että evankeliumi koskee koko maailmaa. Matteus korostaa Jumalan tahtoa, Luukkaalle tärkeitä teemoja ovat pelastushistoria ja Jeesus syrjittyjen ystävänä.
Joskus näiden korostusten perusteella on innostuttu kuvailemaan evankelistojen erilaisia seurakuntia. Todellisuudessa vaikkapa Korintin seurakunnan sisällä teologiset erot olivat paljon suuremmat kuin evankelistojen välillä.
EI NELJÄÄ EVANKELIUMIA!
Oikeastaan ei pitäisi puhua ”Matteuksen evankeliumista”. Tarkkaan ottaen Raamatussa on vain yksi evankeliumi, jota luetaan vaikkapa Matteuksen tai Markuksen mukaan.
Varhaisessa kirkossa nähtiin, että jokainen on Jumalan puhetta. Vaikka suosituin oli Matteus, kaikki neljä kirjaa olivat ahkerasti käytössä seurakunnissa eikä yhtään haluttu siirtää syrjään. Vasta yhdessä ne antoivat oikean kuvan Herrasta.
Myös meille nykylukijoille kaikilla neljällä evankelistalla on sanottavaa. Koska jokainen kertoo Jeesuksesta omalla tavallaan, on vain hyvä jos itse kukin ihastuu ensin yhteen heistä. Myöhemmin voi sitten tehdä hienoja löytöjä toisten evankelistojen seurassa.
TEKSTI: LAURI THURÉN
PIIRROS: PEKKA RAHKONEN