Miten ymmärrän Jeesuksen vertauksia?

Jeesus ei kertonut vertauksia siksi, että hänen sanomansa olisi helpompi ymmärtää. Päin vastoin. Tarkoitus oli, ettei Jumalan valtakunnan salaisuutta niin vain tajuttaisi, Mark. 4:12. Vertaukset ovat kuin suljettuja ovia. Tutkimus tarjoaa avaimia näihin vanhoihin oviin.

Tee tyhmiä kysymyksiä

Tutun vertauksen kohdalla on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Unohda kuulemasi selitykset ja kuuntele Jeesusta kuin ensimmäistä kertaa. Tee tyhmiä kysymyksiä, sillä lapsenmielisille avataan. Kirjallisuustutkijat kysyvät miltä tahansa tekstiltä seuraavaa:

1. Kuka?

Kuka kertomuksen kertoo? Jeesus on ensimmäinen vastaus, mutta mitä merkitsee että esimerkiksi Luukas kertoo kertomuksen uudestaan omille lukijoilleen?

2. Kenelle?

Keitä varten kertomus on tarkoitettu? Keihin sillä pyritään vaikuttamaan? Tämä selviää usein vertauksen alusta. Alkuperäisinä kuulijoina olivat tietyt ihmiset. Evankelistalla on eri yleisö.

3. Mitä?

Kertomus tulisi lukea tarkkaan. Usein luulemme muistavamme, mitä tutussa Raamatun kertomuksessa sanotaan. Kun sen lukee huolellisesti läpi, voi yllättyä.

4.Tilanne?

Vertausta ennen kuvataan usein, missä yhteydessä Jeesus puhui. Tilanne on hyvä kuvitella mielessään.

5. Tarkoitus?

Jeesus ei puhunut sattumalta. Hän halusi saada aikaan jotakin alkuperäisissä kuulijoissaan, siinä tilanteessa jossa oltiin. Miten vertaus täyttää tämän tehtävän? Kysy, mitä Jeesus oikein tekee: puolustautuu, jakaa tietoa, lohduttaa? Entä evankelista kertoessaan vertausta eteenpäin?

Paimen etsii kadonnutta

Viisi peruskysymystämme kannattaa esittää jokaisen kertomuksen kohdalla. Esimerkkinä pohdin kadonnutta lammasta, Luuk. 15:1–7. Jeesus puhuu, mutta kenelle? Ympärillä on publikaaneja ja syntisiä. Sanansa Jeesus kohdistaa kuitenkin fariseuksille ja lainopettajille.

Mikä onkaan tilanne? Fariseukset moittivat Jeesusta. Vertaus vastaa arvosteluun. Miksi? Hän puolustautuu. Mutta Jeesus ei koskaan jää puolustuskannalle. Hän haluaa myös saada kuulijat ajattelemaan samoin kuin hän.

Halusiko Jeesus vain osoittaa että fariseukset ovat väärässä? Itse uskon, että hän puhuu ystävällisessä mielessä. Ei Jeesus tässä pyri osoittamaan suurelle yleisölle fariseusten pahuutta. Hän haluaa voittaa fariseukset puolelleen.

Kuka on se hyvä paimen, joka lähtee etsimään kadonnutta? Ensimmäiseksi mieleen tuleva vastaus on väärä. Sillä Jeesus sanoo fariseuksille ja lainopettajille: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta...” Paimen on siis fariseus! Eikä Jeesus edes puhu hyvästä paimenesta, sellainen löytyy vasta luvusta Joh. 10.

Vertaus kadonneesta lampaasta ei kuvaa Jumalan ylimaallista hyvyyttä. Päin vastoin. Alkutekstissä Jeesus kysyy fariseuksilta: ”Kuka teistä (muka) ei lähtisi etsimään yhtä kadonnutta lammasta?” Käännös vastaa valmiiksi: totta kai jokainen!

Hölmönä pidettäisiin ihmistä, joka järjestää juhlat siksi että 99 lammasta on tallella. Kadonnut painaa mieltä kunnes löytyy. Vasta sitten juhlitaan. Jumalan enkelit toimivat ihan kuin tekin, sanoo Jeesus (jae 7). Ei kai Jumala voi olla huonompi kuin fariseukset itse. Nyt on löytynyt enemmän kuin lammas: kadonneita ihmisiä. Eikö olekin syytä juhlia!

Jeesus houkuttelee fariseuksia mukaan juhliin vetoamalla näiden omaan ajatteluun. Jos te toimisitte näin lampaan kohdalla, miksei sitten samoin kun kadonnut ihminen löytyy?

Tutki itse lisää

Vertaus kymmenestä kolikosta on joka suhteessa pienempi toisinto edellisestä. Mutta fariseuksilla lienee vastaväite valmiina: kadonnut lammas ja kolikko ovat syyntakeettomia, mutta publikaanit ovat itse syypäitä ”katoamiseensa”. Ei sellaisia pidä juhlia.

Kuin vastauksena tähän väitteeseen Jeesus kertoo kolmannen muunnelman samasta aiheesta. Olipa kerran mies, jonka toinen poika katosi omasta tahdostaan, Luuk. 15:11–32. Pitäisikö tällaistakin juhlia, kun hän löytyy? Toimisitteko itse kuten kertomuksen mies?

Jätän lukijan pohdittavaksi, mitä Jeesus oikeastaan pyrki saamaan aikaan kuulijoissaan vertauksellaan Tuhlaajapojasta ja tämän veljestä. Annan pari vinkkiä:

Kertoja, yleisö ja tilanne ovat samoja kuin kahdessa edellisessä vertauksessa. Vertauksia lukiessa ei koskaan kannata päättää, ketä kukin henkilö edustaa. Isoveli ei ”ole” fariseus eikä isä ”ole” Jumala, Jeesus tai fariseus. Se ratkaisee, miten alkuperäisen yleisön oli tarkoitus vastata tähän ver taukseen. Siitä aukeaa myös vertauksen sanoma meille.

Lauri Thurén

Kirjoittaja on Joensuun yliopiston eksegetiikan professori ja teologisen tiedekunnan dekaani.