Montako jumalaa?

Vanhan testamentin lopussa, Sakarjan kirjan 14. luvussa, ennustetaan päivästä joka muistuttaa Suomen suvea: ”Kerran tulee aika... jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene.” ”Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan.” Jumala ei siis ole yksi – vielä.

 

Raamatun alkupuolella jokainen kansa palvelee omia jumaliaan. Israel pitää Herraansa ainoana oikeana, elävänä jumalana. Uskotaan, että juuri hän on luonut koko maailman ja hallitsee sitä. Vieraiden jumalien palvelu kielletään. Uskontotieteilijät puhuvat monolatriasta, kun palvellaan yhtä jumalaa vaikka muitakin olisi.

 

Jumalan maine riippui pitkälti siitä, miten hänen kansallaan meni. Siksi Raamatun Jumala antaa usein omilleen anteeksi ”itsensä tähden” tai ”nimensä tähden”. Syntiä tehnyt kansa saa uuden alun, ettei sen Jumalan nimi joutuisi häpeään.

 

Isät tunsivat
monta jumalaa

 

Korinttilaiset olivat monoteisteja, suorastaan ateisteja yhdellä poikkeuksella. Paavali lainaa heitä tarkkaan käännettynä näin: ”Ei ole yhtään jumalaa – paitsi yksi”, (1 Kor. 8:4). Paavali ei ole ihan samaa mieltä. Todellisuudessa on olemassa monenkinlaisia jumalia ja herroja, vaikka meillä on vain yksi jumala (1 Kor 8:5-6). Vieraita jumalia ei kannata lähteä harrastamaan edes huvin vuoksi. Muuten joudutaan yhteyteen pahojen henkien kanssa (1 Kor 10:20).

 

Kirkkoisä Augustinus muotoilee näin: Meidän jumalamme on se, mitä eniten ajattelemme ja mihin hädässä turvaudumme. Näin nähtynä jokainen ihminen kovinta ateistia myöten on hurskas jumalanpalvelija. Kysymys on vain siitä, kuka voi auttaa kun todellinen hätä on käsillä. Kristinuskon mukaan vain elävä Jumala pelastaa.

 

Mooseksen
valinta

 

Raamatun suuri päämäärä on monoteismi, se että maailmassa olisi vain yksi Jumala, jota kaikki palvelevat. Tällöin Mooseksen laki joutuu outoon valoon. Juutalaiset mielsivät sen kuin aidaksi, joka suojelee Herran kansaa pakanoilta. Mutta aita toimii myös toisin päin: laki esti pakanoita pääsemästä Herran yhteyteen. Käytännössä se siis pakotti heidät palvelemaan muita jumalia, vaikka keskeinen käsky kuului: Älä pidä muita jumalia minun rinnallani!

 

Jeesuksen sovitustyö teki mahdolliseksi, että kaikki kansat voivat tunnustaa ja palvella yhtä Herraa. Lain aita kaatui: Jumalan Pojan vanhurskas teko tuo laista riippumatta vanhurskauden kaikille ihmiselle (Room 3-4). Yllättäen vasta kristillinen usko tekee mahdolliseksi juutalaisuuden suuren päämäärän, monoteismin.

 

Usko 1,5
jumalaan?

 

Muslimit syyttävät kristittyjä joskus siitä, että meillä on kolmesta neljään jumalaa. Tällaista arvostelua ei kannattaisi kuitata vain väärinymmärryksenä. En nyt tarkoita Augustinuksen määritelmää, vaikka kirkkoisä antaa ajattelemisen aihetta itse kullekin. En myöskään ajallemme tyypillistä tapaa selittää, millainen minun jumalani on, ikään kuin Jumala muuntuisi joka lähtöön.

 

Epäilen, että meitä houkuttaa usko puoleentoista jumalaan. Siinä siirretään sivuhahmoksi joko Poika tai Isä – Pyhä Henki kun jää suosiolla vapaille suunnille. Pojaton usko muuntaa kristinuskoa yleisuskonnollisuudeksi. Isätön usko taas juontuu Marcionista ja gnostilaisuudesta, jossa Luojaa pidettiin pahana.

 

Pojaton usko näkyy ihmisten puheissa. ”Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta mitä sillä Jeesuksella...” Kootessamme uutta Siionin kannelta törmäsimme siihen, että parhaistakin uusista hengellisistä lauluista Jeesus on pudonnut pois kuin huomaamatta. Kerran saimme runoilijan tekemään lauluunsa Jeesuksesta kertovan lisäsäkeistön.

 

Isätön usko nostaa päätään jo raamatunkäännöksessä. Paavali päättää hymninsä, Fil. 2:6-11 näin: ”Jokaisen kielen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi!” Kääntäjät ovat kuitenkin tahallaan pyöräyttäneet loppulauseet toisin päin – ja kadottaneet hymnin sanoman. Samoin käy kun puhutaan miten Kristus nousi itse kuolleista. Paavalin mukaan Jumala herätti Kristuksen kuolleista. Alkukirkossa Isä oli kaikki kaikessa, ja Kristus istui hänen oikealla puolellaan.

 

Päämäärä
lähestyy

 

Sakarja ennustaa päivää, jolloin Jumalalla on vain yksi nimi. Paavalin mukaan kaikki kielet tunnustavat kerran, että Jeesus Kristus on herra – Isän Jumalan kunniaksi. Tämä monoteistinen tunnustus oli Paavalin tähtäimessä, ja se on yhä kristillisen lähetystyön päämäärä. Sakarjan ja Paavalin näkyä ei ole hyvä kadottaa tänäkään päivänä, onhan loppu lähempänä kuin koskaan.

 

Lauri Thurén

 

Kirjoittaja on eksegetiikan professori ja Joensuun teologisen tiedekunnan dekaani.

 

 

Piirros: Pekka Rahkonen