Täytyykö totella?

Uusi testamentti linjaa selkeästi, että esivallalle tulee olla alamainen. Sekä Paavali että Pietari ovat kirjeissään tätä mieltä, eikä Jeesuskaan tehnyt viranomaisille vastarintaa. Samaa toimintamallia suositellaan jopa perheen sisälle.

Tulisiko kristityn todella alistua mihin tahansa? Vai oliko kyseessä taktinen veto, jolla uusi usko osoitettaisiin poliittisesti vaarattomaksi? Kuka tällaisen ajatuksen oikein keksi? Toimiiko se nykyajassa, jossa demokratia, tasa-arvo ja osallistuminen ovat tärkeitä?

Raamatunkääntäjät solmussa

Kun nykyistä raamatunkäännöstä tehtiin, komitea tulkitsi Pietaria: "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon...", 1. Piet 3:1. Huomautin, että kannattaisi lukea eteenpäin. Siinähän nainen saa miehen suostumaan omaan tahtoonsa, kun ensin ottaa nöyrän roolin. Kristitty vaimo saa pakanamiehensä kääntymään! Kirkkoraamattuun lause tuli muodossa “Vaimot, olkaa kuuliaisia miehillenne...” Vieläkään ei käännös tavoittanut alkuperäistä ajatusta.

1 Pietarinkirjeen väliotsikot onnistuvat paremmin. Niiden mukaan kirje ei varsinaisesti listaa ‘huoneentauluun’ käytännön vinkkejä erilaisille ihmisille. Sen sijaan se kuvaa erilaisin esimerkein, millä asenteella kristityn kuuluu elää: Kristitty maailmassa, palvelijana, avioliitossa... 1 Pietarinkirje oli käsikirja, jonka avulla varhaiset seurakunnat onnistuivat sinnittelemään ensimmäiset vuosisadat vihamielisessä ympäristössä.

Jeesus esimerkkinä

Pietari muistuttaa, miten Jeesus toimi, kun häntä tultiin pidättämään. Jeesus ei vastannut väkivaltaan samalla mitalla – toisin kuin Pietari itse. Nyt hänkin on läksynsä oppinut: parempi on kärsiä hyvää tehden kuin siksi että on tehnyt pahaa. Vaikka Jeesus oli “kuin lammas keritsijäinsä edessä”, ei häntä silti voi syyttää lammasmaisesta käytöksestä. Asiastaan hän ei luopunut, vaikka ottikin alamaisen roolin.

Samaa mallia Pietari ja Paavali tarjoavat kristityille, niin naisille kuin miehille, niin orjille kuin vapaille: Olkaa nöyrän alamaisia esivaltaa kohtaan, Room. 13; Tit. 3:1. Yleensä esivalta toimii oikein, mutta vaikka ei toimisikaan, linjaa ei saa muuttaa. Molemmat taisivat maksaa hengellään tästä periaatteesta, ja monet heidän seuraajansa.

Kuka keksi nöyryyden?

Ensimmäisen vuosisadan kristinusko ei ollut valtava ideageneraattori. Useimmat hienot ajatukset perittiin varhaisjuutalaisuudesta, jotakin myös kreikkalaisilta filosofeilta. Nöyrä suhde esivaltaan juontuu 500-luvulta eKr. Tuolloin Babylonian kuningas Nebukadnessar II oli valloittanut Juudan alueen. Profeetta Jeremia piti tätä Jumalan antamana ansaittuna rangaistuksena kansalle. Hän vaati, että kuningas Sidkian tulee alistua vierasuskoisen suurvaltakuninkaan ikeeseen, Jer. 27. Syynä ei ollut poliittinen tarkoituksenmukaisuus vaan se, että Nebukadnessar toimi tietämättään Jumalan työvälineenä.

Varhainen juutalaisuus jatkoi samalla linjalla. Miehittäjiä tuli ja meni, mutta yleensä pakanahallitsijoitakin kohtaan oltiin alamaisia. Silti omaa uskoa ja identiteettiä ei myyty. Esimerkiksi kun vuonna 39/40 jKr Aleksandrian juutalaiset joutuivat vainojen kohteeksi, he vastasivat lähettämällä lähetystöjä Roomaan valittamaan huonosta kohtelusta.

Yleensä päättäväisen alamaisuuden linja toimi hienosti. Viranomaiset pitivät juutalaisia kunnon kansalaisina ja suojelivat monin tavoin. Edes juutalaissodassa 60-luvulla jKr kaikki eivät lähteneet mukaan, koska pitivät Roomaa Jumalan asettamana esivaltana.

Ensimmäiset kristityt omaksuivat siis varhaisjuutalaisen periaatteen. Esivalta ei heitäkään kohdellut silkkihansikkain, mutta linja piti. Lopulta Rooman oli todettava kristinusko vaarattomaksi, ja pian se oli valtion virallinen uskonto.

Toimiiko tänään?

Juutalaiset maksoivat kalliin hinnan luottamuksestaan esivaltaan 1940-luvun alun Euroopassa. Monien mustien kristittyjen luottamus viranomaisiin oli lujilla 1980-luvun Etelä-Afrikassa. Modernissa demokratiassa valta tulee kansalta, eikä valtaapitävien tempauksiin suhtauduta nöyryydellä. Kirkollinenkaan esivalta ei aina ole ollut hyvässä huudossa. Olisiko alamaisuudesta aika luopua?

Mutta sittenkin: Raamattu ei pidä Jumalan asettamana esivaltana vain oikeudenmukaista ja lempeää hallintokoneistoa. Pietari summaa olennaisen näin: "Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään", 1 Piet 2:20-21.

Teksti: Lauri Thurén

Piirros: Pekka Rahkonen