Erämaa tekee uutta

"Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan...", siis Henki eikä Perkele.

 

Erämaahan joutuminen ei merkitse välttämättä, että usko olisi hakoteillä ja Jumala kiusaisi. Kyse on Jumalan salatusta Hengen toiminnasta. Se ei tule kello kaulassa, sinulta ei kysytä mielipidettä eikä ole vaihtoehtoja. Se on valmistusta, koetuksen aikaa ja kuitenkin armoa. Se paljastaa Jumalan salatun luovan järjestyksen, jota ei koskaan voi ymmärtää.

 

Se on Jumalan Hengen ihme.

 

Erämaassa et kulje yksin. Sinua ennen lukuisat Raamatun henkilöt ja kristityt ovat kulkeneet samaa tietä. Edesmennyt Timo Veijola kirjoitti, että "ainut lohtu saattaa olla tietoisuus siitä, että on olemassa läheisiä ihmisiä, on olemassa pyhien yhteisö ja on olemassa Pyhä Henki, jotka kaikki rukoilevat hänen puolestaan silloin, kun ei voi eikä jaksa rukoilla". Se on epätoivoa epätoivon tuolla puolen.

 

Psalmin mukaan kyse on "nääntyneestä maasta". Silloinkin olet Kaikkivaltiaan Jumalan tiedossa. Se on Pyhän Hengen toimintaa.

 

Yksinäisyydessä
opitaan odottamaan

 

Yksi vaikeimpia asioita on odottaminen yksinäisyydessä. Milloin tämä päättyy? Henri J. M. Nouwen sanoo: "Odottaminen on oppimisen kausi. Mitä pidempään odotamme, sitä enemmän kuulemme hänestä, jota odotamme".

 

Erämaan yksinäisyyden pimeys paljastaa ihmiselle hänen todellisen pahuutensa.

 

Blaise Pascal totesi, että "Ihmisen suuruus on suurta sikäli että hän tietää surkeutensa". Vasta pimeyden rajatilanteissa ihmiselle paljastuu oma todellisuus.

 

Julkisivu luhistuu tomuksi. Ihminen on "heikko, jumalaton, syntinen ja Jumalan vihollinen" (Room. 5:6-10).Erämaassa olet kuin syvässä kuopassa ja kaipaat vapautusta Joonan sanoin: "Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi..." (2:2).

 

Opit odottamaan. Odotus erämaassa on kuin opetuslapsilla ristin ja ylösnousemuksen välillä: täydellinen pimeys ja yksinäisyys. Siinä Kristus on läsnä. Vaikka odotus voi olla pitkä, yksi on varmaa – ylösnousemus on kerran tuleva.

 

Siellä ei
kasva mikään

 

Heprean kielikoulussa Israelin Negevissä katselin kibbutsin vihreyden keskeltä ympäröivään autiomaahan ja ajattelin sen kuivuutta. Lenkillä autiomaassa opin, miten paljon se pitää sisällään elämää. Autiomaa paljastaa, miten kuivilla olemme oman tyhjyyden kaivolla. Hengellinen elämä, jota yritän imeä itsestäni, on kuollutta ja myrkyttänyttä.

 

Israelin kansa oppi autiomaassa, että siellä on paljon elämää, mutta vain yksi on pysyvää. Keitaat, joissa vesi virtaa. Siellä on elämää. Kansalle annetusta mannasta tutkijat tulkitsevat eri tavoin. Mutta se riitti yhdelle päivälle ja sapatin yli.  Jumalan armoa ei voi pakastaa ja laittaa Kipporware-astiaan. Se riittää vain tälle päivälle. Siksi emme laula "viikko, kuukausi ja vuosi vain ja hetki kerrallansa" vaan "päivä vain ja hetki kerrallansa".

 

Takkiimme jää paljon sellaista, mitä emme muuten näkisi. Opimme jotakin Jumalan tavasta puhua. Se on kuin Elialla autiomaassa. Jumala ei ollut myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulenlieskassa vaan hiljaisessa huminassa (1. Kun.19:11-12). Eräässä englantilaisessa käännöksessä se käännetään "herkäksi hiljaisuuden ääneksi".

 

Jumala koskettaa meitä hellästi ja kunnioittaen. Siksi erämaassa kasvaa paljon sellaista, mitä emme muuten näkisi.

 

Pelkistämisen
armo

 

Nouwenin mukaan "yksinäisyys muuttuu todella vaikeaksi silloin kun tulee tämä vaihe ja tajuamme että kukaan ei ajattele minua. Silloin ruuhkaisessa mielessä ja sydämessä vapautuu tilaa Jumalalle".

 

Erämaassa olet hengellisyyden keskuksessa, missä huudetaan Kristusta avuksi Erkki Lemisen sanoin: "Tähän sieluni uupumukseen lie yksi lääke vain: Sinun Henkesi täyteys, sinun läheisyytesi vain."

 

Elämme informaatioähkyn keskellä ja meitä vaivaa monisanaisuus. Erämaassa opit tiivistämisen taidon.

 

Risto Santalan mukaan käsite saarnata tulee hepreasta pisaraa merkitsevästä sanasta "lehattif" eli "saada aikaan pisaroita". Erämaassa saamme sanasta "pisaroittain", sillä " hän uupuville,
tiellä vaipuville, Pyhän Henkensä lahjaksi suopi." (Virsi 310). Erämaa opettaa pelkistämisen.

 

Erämaassa
syntyy uutta

 

John Whiten mukaan syvä käyttäytymisen muutos tapahtuu usein sisäisen erämaan ja tyytymättömyyden jälkeen.

 

Lutherin mukaan ihmisen tahto on aina Jumalan tahtoa vastaan. Kun rukoilemme "tapahtukoon tahtosi" pyydämme elämäämme "kärsimyksiä, vastoinkäymisiä, petollisia ihmisiä ja perkeleitä" – eli erämaan.

 

Pohjimmiltaan erämaa on paikka, jossa Jumala tekee uutta, sillä "nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan" (Ps. 68:10).

 

Maisema, josta ei ole tietä ulos, kätkee sisälleen uuden alun. Kun luulemme olevamme lopussa, olemme alussa. Jumala on kanssamme ja jälkikäteen sen huomaamme. Armo on kuin lauha aamukaste ja pehmeä sade antaen kuivalle maalle uuden elämän.

 

Israelilaiset luvatussa maassa unohtivat autiomaan opetukset. Vastuu heikoista unohtui. Jumala jäi taka-alalle. Hoosea julisti: "Tulkaa, palatkaamme Herran luo!" (6:1).

 

Mihin hän kehotti palaamaan? Takaisin autiomaahan. Ihminen kestää mitä tahansa, mutta ei hyviä aikoja. Siksi Jumala vetää meidät joskus erämaahan.

 

Teuvo V. Riikonen

 

Kirjoittaja on kirjailija ja pappi, joka työskentelee Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina.