Tuunaa Raamattusi?

Me tarvitsemme isoja linjauksia jäsentämään Raamatun sanomaa. Pyhiä kirjoituksia kun ei alkujaan tehty esittelemään kristinoppia. Ne syntyivät käytännön tilanteisiin, yleensä tietylle yleisölle ja tarkkaa tarkoitusta varten. Kirkko onkin tehnyt ison työn kiteyttäessään Raamatun pohjalta ymmärrettävän ja toimivan kuvauksen kristinuskon perusasioista.

Luterilaiset tunnustuskirjat pyrkivät kertomaan, miten kirkko on ymmärtänyt Raamattua. Tunnustuskirjojen tarkoitus ei ole luoda uutta vaan opettaa tapoja, joiden avulla tavallinen ihminen löytäisi pyhien kirjoitusten ydinajatukset. Oikein käytettynä tällaiset mallit selkeyttävät Raamatun sanomaa.

Samalla suuret periaatteet voivat kääntyä itseään vastaan. Niiden voimin saatetaan tukkia Raamatun kirjoittajien suu ja muuttaa musta valkoiseksi. Näin niistä tulee vielä vaarallisempia kuin yksittäisiin raamatunjakeisiin keksityt väkinäiset, liian helpot selitykset.

Laki ja evankeliumi

Eräs raamatunlukua helpottava malli on Lutherin sanapari “laki ja evankeliumi”. Uskonpuhdistaja oivalsi, että pyhässä kirjassa Jumala käskee ja vaatii, mutta myös lupaa ja antaa. Ajatus nousee Raamatun teksteistä, mutta näin selkeästi sitä ei niissä muotoilla. Lain ja evankeliumin periaate auttaa ymmärtämään, miksi Raamattu näyttää välillä yksipuolisen tuomitsevalta.

Silti lukijaa hämmentää, kun Raamatussa käytetään sanoja ‘laki’ ja ‘evankeliumi’ paljon monipuolisemmin. Välillä ihmiset tuomitaan evankeliumin perusteella, Room. 2:16. Välillä juuri laki on suurin ilon lähde, Ps. 119. Asiallista ristiriitaa luterilaisuuteen ei kuitenkaan ole.

Mutta selittelijän kourissa lain ja evankeliumin periaate kääntyy päälaelleen. Jos jokin raamatunlause mitätöidään sanomalla, että se on ‘vain lakia’, teksti vesittyy. Vaikka Jumala antaakin synnit anteeksi, ei hän lakkaa tahtomasta, että ihminen eläisi oikein. Tätä vastaan on paha vedota viimeisellä tuomiolla Lutherin tai kenenkään muunkaan teologin arvovaltaan.

Jo Jeesuksen aikana keksittiin arveluttavia periaatteita, joilla jyrättiin selviä Jumalan käskyjä. Niiden avulla Mooseksen laista tuunattiin mukavampaa. Näin pystyi välttymään esimerkiksi pitämästä huolta vanhemmistaan, kun totesi että heille tarkoitettu määräraha oli korban, Mark 7:11.

Alkukirkolla oli parempia periaatteita, joilla Raamattua yritettiin ymmärtää. Sellainen oli ajatus, että Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tai tämä: Kristus on yhtä lailla Jumala ja ihminen. Kumpaakaan periaatetta ei muotoilla Raamatussa näin selkeästi. Mutta niiden avulla on helpompi ymmärtää, miten Jeesusta, Isää ja Henkeä kuvataan pyhissä kirjoituksissa.

Jo nyt, ei vielä

Paavali kuvaa joskus hämäävästi kristityn puhtaana, uskosta nauttivana ihmisenä. Uskova on kuollut pois synnistä ja elää Kristuksen kanssa. Hän ei tarvitse mitään lakia eikä kukaan voi tuomita häntä. Kaikki tämä on totta, mutta... toisaalla Paavali paljastaa kristityn karun todellisuuden, jossa jalot aikomukset eivät paljon paina, Room .7.

Modernit tutkijat löysivät hyvän ilmaisun kuvaamaan apostolin ajattelua: Kristitty on synnitön ja pelastettu jo nyt, mutta käytännön todellisuutta tämä ei ole vielä. Ajatus löytyy Paavalilta, 1 Kor. 15, mutta ei näin selkeässä muodossa. Kun sen oivaltaa, on apostolia helpompi lukea.

Tärkeintä on rakkaus

Nykyajan suuri periaate, jolla Raamattua selitetään, on rakkaus. Viis muusta, tärkeintä on toteutuuko rakkaus. Ajatuksella on vinha perä Paavalin teksteissä, 1 Kor. 13. Silti sitä käytetään usein huuhtelemaan hankalat raamatunkohdat viemäriin. Niin ei apostoli tarkoittanut. Parhaita periaatteita voi käyttää pahiten väärin.

Miten erotan hyvät pakanoista?

Raamatunlukijan kannattaa pitää tuntosarvet pystyssä. Jos vaikka miten hienolla periaatteella nollataan jonkin raamatunkohdan viestiä, tulisi punaisen valon syttyä. Kirkon historia osoittaa, että mitä ajankohtaisempi aihe, sitä useammin väärää selittelyä pullahtaa esiin.

Hyvät periaatteet selkeyttävät, eivät laimenna. Kun itse on eri mieltä Raamatun kanssa, ei kannata oitis turvautua mihinkään periaatteeseen. Parempi on kyseenalaistaa omat arvonsa ja pohtia, olisiko tällä oudolla tekstillä jotakin uutta annettavaa. Moni kristikunnan historian suurimmista löydöistä on taidettu tehdä juuri näin.

Teksti: Lauri Thurén

Piirros: Pekka Rahkonen