Yhtä joukkoa

Kun ihminen haluaa kasvaa kristittynä, hän tarvitsee ”sanan vesittämätöntä maitoa”, 1. Piet. 2:2. Mutta hengellisellä maitotiskillä moni hämmentyy: Ottaisinko vanhakantaista luomumaitoa, kultaisen keskitien ykkösmaitoa, ajan henkeen sopivaa rasvatonta vai terveysvaikutteista asidofilusta? Ehkä konstailematonta punaista maitoa, perinteikästä piimää tai vaihtoehtoista maitojuomaa?

Varsinkin pääkaupunkiseudulla kristilliset yhteisöt tarjoavat kovin monta vaihtoehtoa. Mistä löytyy sitä ruokaa, jonka varassa kasvan taivaaseen? Yhteyttä kristittyjen välillä on tavoiteltu pitkään ekumeenisten neuvottelujen avulla. Käytännössä kirkot eivät kuitenkaan yhdisty vaan uusia syntyy. Auttaisiko Raamattu?

Jotkut tutkijat painottavat, ettei kristillisyyden nykyisessä monimuotoisuudessa ole mitään uutta. Heidän mukaansa jo Uusi testamentti todistaa kristinuskon pirstaleisuudesta. Oli Matteuksen seurakuntaa, Luukkaan seurakuntaa ja Johanneksen seurakuntaa. Jokainen näki uskonasiat jo tuolloin omalla tavallaan. Painotukset olivat niin erilaisia, että ehkä pitäisikin puhua monikossa varhaisista kristinuskoista?


Samaan
pöytään

Kun verrataan neljää evankeliumikirjaa, ajatus eroista alkukristittyjen välillä saa tukea. Kertovathan evankelistat samoista asioista eri painotuksin. Vastaavasti Paavali ja Jaakob kuvaavat pelastumisen ydinasioita – uskoa, tekoja ja vanhurskautta – kovin eri tavoin. Muistuttiko kristinusko alkuaika siis 2000-lukua?

On hyvä katsoa teorioiden taakse sitä, mitä oikeasti tiedämme ensimmäisistä seurakunnista, vaikkapa Korintista. Mielipiteitä ja teologiaa oli jopa enemmän kuin nykyään. Näkemyserot olivat vieläkin suuremmat. Ei riittänyt että joku kannatti naispappeutta ja toinen ei, tai että joku täyttyi hengestä ja toinen omasta teologisesta viisaudesta. Kolmannella oli ehtoollisella oma pullo mukana. Jotkut muodostivat Paavalin synodin, toiset Pietarin yhteisön, kolmannet Apolloksen killan, neljännet Kristuksen kuppikunnan.

Muutkin UT:n kirjoitukset todistavat, että monenlaista teologiaa ja näkemystä kukki jo tuolloin. Saman kirkon sisällä yksi piti Jeesusta jumalana, toinen tavallisena ihmisenä. Joidenkin mielestä tosi kristittyjä voivat olla vain juutalaiset, toisten mielestä juutalaiset olivat pilalle leikattuja koiria.

Silti yksi yhdisti kaikkia: he kuuluivat samaan seurakuntaan, he polvistuivat samaan ehtoollispöytään. Ei puhettakaan että vaikkapa Efesoksessa olisi järjestetty omia jumalanpalveluksia tai perustettu omia kirkkokuntia. Kaikki kun ajattelivat, että kirkko on Kristuksen ruumis ja siksi on vain yksi kirkko. Tämä oli tärkeämpää kuin suurinkaan mielipide-ero. Kouraantuntuvasti se näkyi juuri ehtoollispöydässä, jossa Kristuksen ruumis jaettiin jokaiselle näkemyksiin katsomatta. Yksi leipä murrettiin monen nälkäisen syödä.


Ei omia
seurakuntia

Ajatus perustaa omia kirkkokuntia olisi ollut kauhistus ensimmäisille kristityille. Jeesus ei luonut omaa uskontoa. Mutta kun hengelliset johtajat järjestivät hänet hengiltä, seuraajien vaihtoehdot olivat vähissä. Sittenkin he sinnittelivät, kävivät samassa temppelissä kuin ennenkin. Heidän vanhimpiaan kivitettiin hengiltä ja suljettiin vankilaan, mutta yhä he kävivät samassa temppelissä. Vasta 60-luvun alkupuolella jKr. kristityt heitettiin kokonaan ulos Jerusalemista.

Paavalikaan ei pyrkinyt omille teille. Ei hän halunnut synnyttää mitään kristinuskoa, hän oli juutalainen mies ja meni kaikkialla ensin synagogaan. Vasta kun sieltä tuli kenkää – ja raipaniskuja – hän jatkoi ei-juutalaisten pariin. Sama toistui taas seuraavassa kaupungissa, ikään kuin mies ei olisi oppinut mitään.

Vasta kun synagogan ovet suljettiin, syntyi kristillisiä seurakuntia. Mutta Paavalin mielestä kaikki kristityt ovat yhä osa juutalaisuutta. Vieläpä niin että tosi Israel ovat juuri ne, jotka tunnustavat Kristuksen herrakseen, Room. 9.


Takaisin
yhteen?

Nykyisin monet kirkot, myös luterilaiset, torjuvat toisiin kirkkoihin kuuluvat ehtoollispöydästään. Toisten kaste sentään hyväksytään. Olisiko tässä asiassa hyvä ottaa mallia Uuden testamentin ajoilta? Eri tavoin uskovia ja ajattelevia aina löytyy, mutta Kristuksen ruumis on silti yksi, Ef. 4:2–6.

Kaikki ryhmät eivät toki opeta keskeisiäkään asioita oikein. Mutta sanan ”väärentämätöntä” eli vesittämätöntä maitoa löytää varmasti, kun sitä tavoittelee ”niin kuin vastasyntyneet lapset”, 1. Piet. 2:2. Siis suoraan tuotantoketjun alkupäästä. Siihen väliin ei pidä ketään päästää pastöroimaan.

Teksti Lauri Thurén
Piirros Pekka Rahkonen