Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Tiistai 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Urbaani iankaikkisuus?


Raamatussa taivasta kuvataan kaupungiksi. Entä, jos ajatuskin iankaikkisuudesta kaupungisssa ahdistaa, pastori Teemu Kakkuri?

– Ihmiskunnan historia on yhtä kaupungistumista, joka kiihtyy yhä. Kaupunkeihin kertyy elintaso ja rikkaudet, mutta myös kiire, turvattomuus ja ongelmat. Moni tahtoisi kuulla iankaikkisuudesta kerrottavan mieluummin maalaismaisin vertauskuvin. Ilmestyskirjan näky valtavasta jättikaupungista New Yerusalemista ei silloin innosta.

Raamatun kirjoittajien puhe kaupungista viittasi turvaan. Kaupungit eivät olleet avoimia, vaan niiden muurit antoivat suojan rosvoilta ja vihollisilta. Mutta kyllä Raamattu kertoo niityistä, joilla susi ja vuohi, leijona ja karitsa käyvät yhdessä. Vihreä laidun, sinitaivas ja lehmän ammunta — niinkö?

Kaikki kuvat taivaasta ovat vain kuvia. Raamattukin myöntää sen. Paavali kuvailee sen sanoinkuvaamattomaksi todellisuudeksi, tai oikeastaan sellaiseksi josta ei ole edes lupa puhua. Tungosta ja melua siellä ei varmasti ole. Kuva kaivatusta kaupungista kertoo siitä yhden puolen ja kuva rauhan niityistä toisen. Olennaista on, että olemme matkalla näkemään itse.


Leirin ulkopuolelle

Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.
Hepr. 13: 12–14


Rukoilemme

Usko sinuun on matka ja tie,
jota kulkiessa eteen avautuu
yhä uusia näköaloja.
Kiitos salaisuudesta, joka säilyy,
kunnes kerran näemme sinut
taivaan kodissa.
Me emme vielä voi aavistaa,
mitä kaikkea sinä olet
meitä varten valmistanut.

Kuva Istockphoto

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin