Alakerran mummo

Olen asunut vuoden nykyisessä osoitteessani. Keväällä yöuntani katkoi, kun alakerran naapuri huudatti radiota öisin. Joskus Radio Suomi alkoi jumputtaa kello kahdesta lähtien, yleensä viimeistään viideltä. Kuuntelin yön pitkinä tunteina ikivihreitä ja survoin korvatulppia korviini. Ärtyneenä ajattelin, että mitenhän tämän ajattelemattoman häirikön saisi kuriin.

 

Toukokuun lopulla kuulin rappukäytävästä avunhuutoja. Löysin kerrosta alempaa mummon oman asuntonsa ulkopuolelta. Hämmentynyt vanhus ei osannut aukaista avaimella ulko-ovea.

 

Samana iltana ennen puolta yötä alakerrasta kuului metakkaa. Mummo hortoili porraskäytävässä. Naapurin kanssa juttelimme vanhuksen kanssa ja huomasimme, että rouva oli menettänyt ajan ja paikan tajun. Päivä ja yöt olivat tainneet mennä sekaisin jo aika päivää sitten. Ystävälliset ensihoitajat hakivat hänet ambulanssilla.

 

Mummo palasi kotiin viikon päästä, ja sama meno jatkui taas öisin. Muutama viikko sitten poliisiauto kaarsi pihaan, ja virkapukuiset poliisit palauttivat vanhuksen kotiinsa pois kaduilta harhailemasta. Viereisen rapun naapuri kertoi hakeneensa muutaman kerran mummon naapurin pihalta.

 

Viimeksi kun näin alakerran naapuria, hänellä oli takaraivossa suuri vihreä mustelma. Oli kai lyönyt päänsä.

 

Valvon ja kuuntelen edelleen öisin jumputusta. Silloin ehtii ajatella suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa ja perherakenteen muutosta.

 

Sari Tikkanen