Kuuntelen ääniä. On matalia, pehmeitä, kimeitä, narisevia, huokoisia, vihaisia ja kireitä ääniä. Sävelkorkeudet vaihtelevat monotonisista loppukiekaisuihin.
Outo havainnointini johtunee siitä, että olen sairastellut, ollut ihan pihalla vaikkakin sisällä. Väistämättä ajattelen niitä, jotka elävät koko ajan ilman ääniä ja kontakteja. Haluavat asioida pankin tiskilläkin vain siksi, että olisi joku jolle puhua.
Muistin tutun eläkkeellä olevan urheilutoimittajan, joka kadulla tavatessamme pysähtyi juttelemaan ja aloitti yleensä antiikin olympialaisista. Puolustuksekseen hän lausahti, että kun ei ole puhunut eikä kuullut sanaakaan koko päivänä. Eikö sanaakaan? Kerran minulla oli Sana-lehti mukanani ja annoin sen hänelle. Hän ymmärsi vihjeen, ja sille me hymyilemme vieläkin, kun tavataan.
Maj-Lis Salmi
maj-lis.salmi(at)sana.fi