Aikoinaan Bachinkin musiikkia pidettiin paheellisena.
Toimitukselta 8.2.2007
Oulussa julkaistiin oiva kirkon ympäristökirja, mutta toisaalla nuorilta laitettiin kirkon ovet kiinni. Tuomiokirkkoseurakunnan työntekijät olivat suunnitelleet nuorten Arkisten laulujen messun, joka peruttiin painostuksen takia. Painostus lähti liikkeelle, kun messu sai jo etukäteen sanomalehdissä runsaasti myönteistä palstatilaa. Monet olivat messusta innoissaan.
Samaan aikaan pidetään tango- ja hevimessuja, mutta tämä syvällisiin iskelmälaluihin pohjaava messu ei sopinut. Entä jos olisi katsottu ensin, ja arvioitu tilanne vasta jälkikäteen? Ja olisi luettu lehdistä positiiviset jutut.
Myös hengellinen hevigospel voi olla paljon ”rankempaa” kuin puhuttelevat pop-laulut. Aikoinaan Bachinkin musiikkia pidettiin paheellisena, joten ehkä tuo messu vielä joskus toteutuu. Maailmalla valtaa alaa jopa rokkibändi U2:n -messu, josta papisto on tohkeissaan. Sillä saadaan uutta väkeä ja väriä Herran huoneeseen.
Ja lopuksi lista musiikista, jonka varaan messu olisi järjestynyt:
Jussi Hakulinen: Joutsenlaulu
Sami Hurmerinta: Jos tahdot tietää
Edu Kettunen: Suuria suruja, pieniä pyyntöjä
Mikko Kuustonen: Enkelit lentää sun uniin
Eino Leino: Nocturne
Juice Leskinen: Kaksoiselämää ja Viidestoista yö
Unto Mononen: Satumaa
Sir Elwoodin hiljaiset värit: Viimeisellä rannalla
Virsi 131:4
"Nyt kristikunta päällä maan sinulle laulaa kiitostaan."
Sakari Sarkimaa