Hänen nimensä oli Feija. Hän tuli silloisen kouluni kolmannelle tai neljännelle luokalle. Feijan koulunkäynti jäi ranskalaiseksi visiitiksi. En muista, että Feijaa olisi kiusattu, vaikka sellaistakin on voinut tapahtua.
Toimitukselta 30.8.2007
Feija istui luokan takaosassa. Tästä syystä en huomannut, millaisiin temppuihin tai kolttosiin hän syyllistyi. Sitäkin paremmin muistan opettajan, joka punehtunein poskin ja suu viivana marssi luokan läpi Feijaa ojentamaan. Lopputulos oli usein, että poika poistui luokasta pieni virne naamallaan urheaa näytellen.
Eräänä päivänä Feijaa ei enää näkynyt. Liekö perhe muuttanut, kuten romaniperheet silloin usein. Luokka rauhoittui ja opettaja oli varmaankin tyytyväinen. Miten lie Feijan käynyt?
Tai miten lienee käynyt sen romanitytön, joka oli käsitöissä ylivoimaisen taitava muihin oppilaisiin verrattuna. Onko hänen taidoilleen ja luovuudelleen löytynyt mielekästä käyttöä?
On totta, että monet romanit ovat selviytyneet tässä yhteiskunnassa kunnon ammatteihin. Romanitausta ei merkitse automaattista syrjäytymistä. Se vaara on kuitenkin edelleen suuri. Nykyisin keskustelu romanien asemasta ja asenteista käy kuumana myös heidän omassa keskuudessaan. Toivoisi, että nämä keskustelut eivät synnyttäisi lisää vastakkainasetteluja vaan vapauttaisivat luovia voimia kaikkien yhteiseen käyttöön.
Riitta Huotari