Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Perjantai 24. toukokuuta. Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik

Henki kulkee, juna ei


Kokemuksesta olen ainakin sen oppinut, että pitkälle junamatkalle kannattaa lähteä kuin sissisotaan.

Toimitukselta 2.3.2006 



Kapinalähetystö Kemijärveltä käsi Helsingissä vaatimassa, että junayhteyttä Rovaniemeltä Kemijärvelle ei saa lakkauttaa. Se olisi isku koko alueen elinkeinoelämälle.

 

Suomessa on muitakin rataosia, jotka sinnittelevät kannattavuusongelmien kanssa. Niissäkin kamppaillaan junaliikenteen puolesta, vaikkei ehkä yhtä näkyvästi kuin nyt kemijärveläiset. Kysymys liittyy myös siihen maaseudun elinkelpoisena pitämiseen, josta aina vaalien edellä puhutaan niin juhlallisesti.

 

Pelkästään nostalgisista syistä ei junaliikennettä tietenkään tarvitse ylläpitää. Rajansa se on tukemisellakin. Luulenpa, että monet säilyttämisen vaatijoista eivät itse käytä junaa juuri koskaan! Juna kun ei todellakaan vie ovelta ovelle ja sillä on tietyt aikataulut.

 

Yleisesti ottaen junalla on mukava matkustaa silloin kun kaikki toimii. Matkustusajat ovat lyhentyneet ja lähiaikoina lyhenevät vielä lisää. Toisaalta junaliikenteessä palvelut ovat vähentyneet niin paljon, etten jaksa ruveta alasajoja edes luettelemaan. Uusi junakalustokin tuntuu olevan altis kaikenlaisille vioille.

 

Sen ainakin olen ainakin kokemuksesta oppinut, että pitkälle junamatkalle kannattaa lähteä kuin sissisotaan. Pitää varata riittävästi lämpimiä varavaatteita, kuivamuonaa ja toimiva kännykkä.

 

Riitta Huotari



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin