Vietin omaa yksityistä suvijuhlaa sairastellessani. Hengästyin lukiessani kesämenovinkkejä ja haikailin hetken suurtelttojen perään kunnes tein löydön. Kirjahyllyn rivien taakse oli solahtanut vanha kanneton laulukirja, mummon laulukirja.
Toimitukselta 3.7.2008
Yleensä mummo lauloi ulkomuistista, joten kirjan löytyminen koukeroisine kosmoskynällä tehtyine merkintöineen tuntui kulttuuriteolta. Tunsin olevani kuin suomensukuisten kansojen konferenssissa Karjalassa ja oli helppo olla tutkijoitten kanssa samaa mieltä kaksikielisyyden rikkaudesta ja kielipesien tärkeydestä.
Kirjasta löytyi jokaiselle lapsenlapselle omistettu laulu – kahdeksan pitkää värssyä minullekin. ”Mull`ainainen on Ystävä, Hän aina rakastaa; Mull viisain armoneuvoin Hän tiet aina raivajaa. Kun tuska rintaa riuduttaa ja pelko pohjaton, Hän tyyneyteen tuudittaa – kas sellainen Hän on!”
Samalla muistelin muutakin isoäidin opettamaa. Viimeisinä vuosinaan hän ei jaksanut enää lähteä rakastamilleen kesäjuhlille eikä kokoontumisiin. Mutta meille lähtijöille hän aina tähdensi tuliaisten tärkeyttä. Pitäisi kerätä sanaisia herkkuja, tähtihetkiä, laulunpätkiä, kirjallisuutta kotona odottavalle tuomisiksi.
Vanhan laulukirjan terveiset olivat kuin mummon tuliainen, jota vuosikymmenet eivät olleet kadottaneet tietokoneen uumeniin. Taidanpa järjestää serkkupojilleni kesäseurat, jotta hekin saisivat nähdä omat laulunsa.
Maj-Lis Salmi