Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Perjantai 24. toukokuuta. Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik

Metsän siimeksessä


En ole koskaan harrastanut suunnistusta saati kilpaillut lajissa. Koulussakaan sitä ei opetettu. Tästä huolimatta tunnen lajiin erityistä kiintymystä. Kaikki alkoi kauan sitten, silloinkin hämäläisissä maisemissa. Sain olla rastivahdin seuralaisena suunnistuskilpailuissa. Kyseessä ei ollut Jukolan Viesti, jokin suuri kilpailu kumminkin.

 

Toimitukselta 5.6.2008

 

Kyyhötimme kaksistaan hiljaa kallion kupeessa. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Sitten: Tömps, tömps! Aistimme valpastuivat. Tanner alkoi tömistä ja kuului voimakasta huohotusta. Suunnistaja loikkasi ylitsemme melkein päälakea hipoen. Nopea leimaus ja kilpailija hävisi metsän siimekseen.

 

Seurasi hetken hiljaisuus ja vähän ajan kuluttua kuului täsmälleen samasta suunnasta taas tömps, tömps. Loikka, leimaus ja metsään. Miten ne osasivat olla niin tarkkoja siinä vauhdissa!

 

Siitä lähtien olen pitänyt suunnistusta yhtenä hienoimmista urheilulajeista. Olen joskus jopa kuunnellut läpi yön radiosta Jukolan Viestiä.

 

Vaikka suunnistus on lajina kansainvälinen, siinä on mielestäni jotain perisuomalaista. Kun otetaan luonnosta mittaa sen ominaisuuksiin taipuen, siinä on jotain suorastaan pyhää.

 

 

Riitta Huotari



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin