Kaupan kassajonossa edelläni seisoi poika, jonka paidanselässä oli teksti: ”Your God is dead” (Sinun Jumalasi on kuollut).
Toimitukselta 20.9.2007
Ajatukseni liukuivat omaan nuoruuteeni 70-luvulle, jolloin seurakuntanuorten keskuudessa käytettiin Jeesus-paitoja. ”Jeesus elää”, ”Jeesus on Herra” ja mitä kaikkea niissä lukikaan.
Minulla oli punainen college-pusero, jossa oli teksti: ”With Christ – never alone” (Jeesuksen kanssa – ei koskaan yksin). Jonkun kerran pistin sen päälleni kouluun ja muistan, että se vaati jonkinlaista siviilirohkeutta.
Vuosikymmenet ja vaateparret ovat vaihtuneet, mutta uskoni on ennallaan. ”Hei, ei minun Jumalani ole kuollut”, sanoin itsekseni hontelolle pojanselälle edessäni.
Nuorukaisen kääntyessä keräämään ostoksiaan tajusin, että paita oli hevimetalliyhtye YGID:n (Your God is dead) bändipaita.
Mitä poika lopulta Jumalasta ajatteli, tai ajatteliko mitään – en tiedä. Ehkä paita oli hänen mielestään yksinkertaisesti vain makea.
Nuori mies jäi kuitenkin mieleen. Toivon, että hänen ympärillään on rukoilevia ihmisiä, kun hän etsii tietään eri maailmankatsomusten, ideologioiden ja uskontojen keskellä. Toivon hänen vielä löytävän saman kuin minä itse aikoinaan löysin: Jeesus elää ja Jeesus on Herra.
Kristiina Miettinen