Kristillinen kirkko on alusta asti ollut kriisin kirkko. Monoliittinen rakennelma ja opillisesti yhtenäinen kirkko on täysi mahdottomuus.

Maanantai 20. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lilja, Karoliina, Lilli, Karolina, Lilli, Lilian

Mitäs me muumiot

Urbaanilegenda kertoo asunnonostajasta, joka juuri on ehtinyt muuttaa huoneistoon, kun rappukäytävässä alkaa tuntua epämiellyttävää hajua. Jonkin ajan kuluttua hän sekä hän monet muut naapurit saavat vaivakseen pieniä toukkia, jotka mönkivät ympäriinsä. Lopulta osoittautuu, että naapurin täti on maannut mätänemässä asunnossaan niin kauan, että hänestä on alkanut kasvaa matoja. (Sana 25.3.2010)

Karmeinta tässä jutussa on se, että se voisi melkein olla totta. Onhan näitä, samantyyppisiä tapauksia. Klassikoksi on noussut ”Maunulan muumioksi” nimitetty mies, jonka ruumis oli levännyt vuoteellaan helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa kuusi vuotta, ennen kuin löytyi keväällä 2000. Vuokra oli juossut sosiaalitoimiston tililtä. Kukaan ei ollut hoksannut kaivata miestä tai tullut uteliaaksi siitä, mitä hänelle kuuluu – eivät edes naapurit.

Ja miltähän tuntuisi asua siinä kerrostalossa, joka äskettäin nousi otsikoihin: ”Jo toinen muumioitunut ruumis löytyi samasta talosta”?

Mistä tämä kaikki nousi mieleeni? Helsingin Sanomista 21.3. lukemastani jutusta, jossa kerrottiin, miten kerrostalon uusi asukas oli ”rikkonut kaupunkikulttuuriin ääneen lausumattomia sääntöjä” kutsumalla naapurit tupaantuliaiskahville. Vain yksi oli tullut.

Me suomalaiset arvostamme yksityisyyttä, mutta pieni avautuminen naapurien suuntaan voisi olla paikallaan.

Kristiina Miettinen
kristiina.miettinen(at)sana.fi

Jaa

Facebook Twitter | Jaa muualla...