Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Sunnuntai 26. toukokuuta. Nimipäivää viettää Vilhelmiina, Minna, Vilma, Miina, Mimmi, Vilhelmina, Minna

Monta vaarii ompi eessä


Jotkut autoilijat käyttävät kaasua kuin harmonin poljinta – ylhäällä tai alhaalla. Ärhäkkä ajotapa on lisääntynyt vuosi vuodelta. Kevään edetessä sen huomaa niin isoilla teillä kuin kaupungeissakin.
 
Toimitukselta 22.3.2007

 

Maanteillä kaahaillaan holtittomasti, moottoritien luiskilta pitää aina tulla eteen eikä taakse. Kaupungeissa moni ajaa päin punaista vain ehtiäkseen seuraaviin punaisiin. Kiire on kuviteltua, sillä autolla ehtii.

 

Jalankulkijoille harva antaa tilaa, vaikka liikennesäännöt niin määräävätkin. Suojateillä moni on päässyt hengestään. Yksi törkeimmistä rikkeistä on ohittaa suojatien eteen pysähtynyt auto viereistä kaistaa pitkin. Siinä ei henki paljon paina.

 

Nopeusrajoitukset hillitsevät vain vähän. Vain töyssyt pudottavat vauhtia tehokkaasti. Joissakin maissa jalankulkija on kuningas, jolle autoilijat aina antavat kohteliaasti tietä.

 

Valvontaa pitää lisätä ja risteyksiin pitää saada kamerat, jotka kuvaavat päin punaista ajavat takaapäin. Rikemaksu lähetetään aina auton haltijalle – uuden eduskunnan pitää saada tästä laki viimeinkin voimaan ja kehittää muita liikenneturvallisuutta lisääviä ratkaisuja. Kertausharjoitukset autokoulussa voisivat olla tarpeen määrävuosina.

 

Liikenne vaatii yhä liikaa uhreja.

 

Sakari Sarkimaa

 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin